ÄKS

Työttömien ruokajakelu palaa arkeen

12.08.2019 07:11 (muokattu 12.08.2019 07:12)
Suolahden Työttömät ry: n ruoka-avun ja hävikkiruoan jakoon osallistuu myös ahkeria talkoolaisia. Tuula Hyppönen ja Ritva Uhlgren-Helin jakavat koululta yli jääneen spagetin ja kastikkeen.
Suolahden Työttömät ry: n ruokahuoltoväki on palannut lomaltaan elokuun alussa.

 

Suolahden Työttömät ry:n ruokahuolto on jatkanut toimintaansa elokuun alusta lähtien. Äänekosken ja Suolahden ruokalat myyvät jälleen aterioita arkipäivisin.

Myös koulujen hävikkiruokaa jaetaan Suolahden ruokalassa kansantalolla arkisin noin kello 12.30 alkaen. Yhdistys muistuttaa, että asiakkaan tulee ottaa omat astiat mukaan ruokaa varten. Myös leipää ja muuta kauppojen hävikkiruokaa jaetaan samassa yhteydessä aina, kun sitä on.
– Suolahden Työttömät ry:n kirpparilla jaetaan vielä EU-ruoka-avun kevään jakoerän loppuja. Uutta kuormaa odotellaan syksyllä saapuvaksi. Asiasta informoidaan heti, ku ruokaviraston rekat lähtevät liikkeelle, kertoo Suolahden Työttömien työnohjaaja Sirpa Martins.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy