ÄKS

Työttömyyden purkua TYP-toiminnalla

14.01.2016 11:10

Äänekosken kaupunginhallitus käsittelee työttömyyden purkuun suunniteltua toimintamallia maanantaisessa kokouksessaan.

 

Työllistymistä edistävällä monialaisella yhteispalvelulla eli TYPIillä tarkoitetaan yhteistoimintamallia, jossa työ-ja elinkeinotoimisto, kunta ja Kela arvioivat yhdessä työttömien palvelutarpeen, suunnittelevat työllistymisen kannalta tarkoituksenmukaiset palvelukokonaisuudet sekä vastaavat työllistymisprosessin etenemisestä ja seurannasta.

Yhteispalvelun piiriin voi päästä henkilö, joka on:
1. saanut työmarkkinatukea vähintään 300 pv työttömyyden perusteella
2. täyttänyt 25-vuotta ja ollut työtön työnhakija yhtäjaksoisesti 12 kk tai
3. alle 25-vuotias ja ollut yhtäjaksoisesti työtön työnhakija 6 kk

Äänekoskella nämä kriteerit täyttäviä henkilöitä on aikaisemman kartoituksen mukaan noin 400.

Äänekoski kuuluu eteläisen Keski-Suomen TYP-alueeseen, johon kuuluu Äänekosken lisäksi 15 muuat kuntaa. Monialaisen yhteispalvelun johtoryhmässä Äänekoskea edustavat työllisyysasiamies Auli Savolainen, ja varajäsenenä toimii sosiaalityön johtaja Outi Markkanen.
Äänekosken kaupungin toimipiste sijaitseee osoitteessa Terveyskatu 10 ja TE-toimiston piste on Torikadulla.  Yhteistoiminta-alueen päätoimipiste on Jyväskylässä.

Vuotuisessa talousarviossa määritellään kunkin kunnan prosenttiosuus monialaisen yhteispalvelun hallintoon ja muuhun toimintaan liittyvien yhteisten toimintamenojen kuntaosuudesta. Äänekosken arvioitu osuus on 7 500 euroa.

Kaupunginhallitus käsittelee TYP-toiminnan yhteistyösopimusta kokouksessaan maanantaina 18. tammikuuta.

Kaupunginhallituksen esityslista ja hyväksyttävänä olevana yhteistyösopimus ovat luettavissa täällä.

Vastaa

  1. Pyhä byrokratia sanoo:

    Julkishallinnolla täytyy olla aina jokin projekti, mieluiten läinsäädäntöön perustuva projekti, jolla oikeuttaa olemassaolonsa. Tämä vaikuttaa jonninjoutavalta puuhastelulta. Näillä menetelmillä ei työttömyyttä saada poistettua. Toisaalta työttömyys lisääntyy kaiken aikaa teki sitten asialle mitä tahansa.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy