ÄKS

”Uhkailun ja vetkuttelun makua” – kaupunginhallituksessa äänestettiin kahdesti

19.01.2015 20:17 (muokattu 19.01.2015 21:12)
Länsiportin alueen kerrostalotonttien luovutus koki jälleen kolahduksen, kun kaupunginhallitus äänesti äänin 5-4, ettei asiassa ei voida tehdä tässä vaiheessa päätöstä, koska ei ole olemassa voimassa olevaa kaavaa. 

 

Pohjaesityksen kannalla ollut Keijo Kainu on harmissaan päätöksestä.

– Varttuneiden asumisoikeusyhdistys Jaso oli kiinnostunut kahdesta tontista. Olisi ollut hyvä, jos Jaso olisi päässyt jatkamaan suunnitelmiaan senioritalohankkeen parissa. Matkan varrella on ollut nyt selvästi vitkutuksen makua päätöksenteossa eikä se ole meidän päättäjien vika. Jos tontit olisivat Jasolle menneet, niin huhupuheiden mukaan joku valittaa. Päätöksistähän voi aina valittaa. On huono lähteä tekemään päätöstä sillä perusteella, että joku voi valittaa. Tässä on nyt uhkailunkin makua ilmassa. Kaupunginhallitus on virallinen päätöksentekokoneisto, ja on outoa jos sitä voi  tällä tavalla ohjailla. Mentaliteetti on mennyt omituiseksi eikä demokraattinen yhteiskunta voi toimia näin, Kainu sanoo.

Pykälää käsiteltäessä Leila Lindell teki vs. kaupunginjohtajan pohjaesityksestä poikkeavan päätösesityksen, jonka mukaan ei voida tehdä päätöstä asiassa tässä vaiheessa, koska ei ole olemassa voimassa olevaa kaavaa  Kunnanhallitus suhtautuu myönteisesti ennakkovaraukseen, mutta on tärkeää mennä varmimman kautta..Marke Tuominen kannatti Leila Lindellin päätösesitystä.

–  Tällä tarkoitimme sitä, etä riskit mahdollisten valitusten karttamiseksi minimoidaan. Varauksia voi tehdä, kun kaava on valmis, ja viikon päästä se valtuustossa päätetään. Sitten mennään kuin kuuluukin mennä. Kolikolla on kaksi puolta, tässäkin asiassa, Lindell tarkentaa.

Suoritetussa äänestyksessä Kari Kiiskinen, Keijo Kainu, Sirpa Martins ja Merja Närhi olivat pohjaesityksen kannalla ja Jari Halttunen, Leila Lindell, Kyllikki Lång, Pentti Piilonen ja Marke Tuominen pohjaesityksestä poikkeavan kannalla. Leila Lindellin päätösesityksen tulleen kaupunginhallituksen päätökseksi äänin 5 – 4.

Ensi maanantaina kokoontuva  kaupunginvaltuusto päättää asiasta loppuviimein.

Lukion tontille  ei velvoiteta ympäristötaidotta kaavaan sisältyväksi

Taloudelliseen tilanteeseen vedoten ympäristötaiteen toteuttamiseen velvoittaminen poistetaan kaavaehdotuksesta, eikä lausuntojen pyytämistä ei pidetä tarpeellisena. Kainu on tästäkin harmissaan.

– Eihän sinne mitään patsaita tarvita. Kysymykssä oli esimerkiksi lukion taakse jäävien mäntyjen valaisu. Ei taiteen tarvitse paljoa maksaa, se voi olla ilmaistakin. Ajatus oli kuitenkin se, että alueesta tulee viihtyisä, Kainu kertoo.

– Päätös ei estä ympäristötaiteen hankkimista, jos kaupungin taloustilanne sen sallii. Tässä taloustilanteessa se ei ole velvoitteena järkevä, Lindell perustelee.

Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos ei mennyt pohjaesityksen mukaan, vaan äänestyksen jälkeen äänin 5-4 asemakaavaan ei sisällytetä ympäristötaidetta vetoamalla kaupungin taloudelliseen tilanteeseen. Häviölle äänestyksessä jäivät Kari Kiiskinen, Keijo Kainu, Sirpa Martins ja Merja Närhi kun taas Lindelliä kannattivat Jari Halttunen, Leila Lindell, Kyllikki Lång, Pentti Piilonen ja Marke Tuominen.

Jaana Tani jääväsi itsensä ja poistui kokoustilasta asian käsittelyn ajaksi.

Keskustelun yhteydessä Leila Lindell esitti pohjaesityksestä poikkeavan seuraavan sisältöisen esityksen: Hyväksytään vs. kaupunginjohtajan pohjaesitys ”siten muutettuna, että taloudelliseen tilanteeseen vedoten ympäristötaiteen toteuttamiseen velvoittaminen poistetaan kaavaehdotuksesta.”

Jari Halttunen kannatti Leila Lindellin ehdotusta.

Kuntaliiton kuntakysely Sote-uudistuksesta

Käydyn keskustelun aikana päätettiin yksimielisesti muuttaa kyselylomakkeen kohdan 13. vastausta siten, että viimeinen lause laitetaan muotoon” Sote-alueen tavoitekustannustaso (€/as x asukasluku) määritellään kustannustehokkaan toimintamallin pohjalta kokonaistuotanto ja kattavuus huomioiden.” Kyselylomakkeen viimeisen kysymyksen, kohdan 25, loppuun päätettiin lisätä lause: ”Rahoituksen osalta tavoitteena on oltava yksikanavaisuus.”

Muut asiat päätettiin esityksen mukaan.

Vastaa

  1. Jorma Kautto sanoo:

    Kiitos Keijo että otit puheeksi vetkuttelun ja uhkailun. Ilmeisesti jos demarit häviää 5-4 on kyseessä uhkailu ja vetkuttelu mutta jos demarit voittaa 5-4 on kyseessä demokratia. Onko sinun mielestäsi uhkailu ja vetkuttelu ainoastaan virkamiesten ja demareiden oikeus? Vai mistä johtuu että kaksi aktiivista Mämmen koulun puolestapuhujaa laitettiin ”muualle” kun oli äänestyksen aika. Tai niinkuin SDP:n omatunto sanoi että Mämmen koulu lakkautettiin sen takia ettei Äänekoskelle tule ”LAHKOKESKITTYMÄÄ” ja pistettiin sitten Perustuslaillinen oikeus uskontoon oikein kunnolla uusiksi. Ja siinä sivussa KOKO KYLÄN lapset kärsimään. Lopuksi kysyisin että mitä vetkuttelua on se että oikein lehdessä 23.12.2014 kaupunginhallitus ilmoitti Länsiportin tonttien varauksesta, eikä ilmeisesti keskusta-oikeistossa tiedetty asiasta mitään. Onko SDP:n Kari Kiiskinen tehnyt tällaisen päätöksen yksin? Vai eikö virkamiehillä ole luku- tai kuullunymmärtämistaitoa ja taas on tulkittu asioita parhainpäin (Jyväskylään). Ei tarvi vastata kuten ei ennenkään.

    1. Mauri Ilves sanoo:

      Hyvä Jorma !

    2. Minna Lemetyinen sanoo:

      Minäpä voin ainakin kommentoida, koska tuskin tulemme näihin kysymyksiin vastauksia saamaan 😉 Mikä tässä Keijo Kainulla on nyt ongelma? Tai asiasta saa ongelman tehtyä, jos niin haluaa. Asia on menossa läpi viikon päästä. Kaataako viikko sinne tai tänne koko asian? Vasemmen puolen valtuutettujen edesottamuksia viime aikoina seuraanneena, allekirjoitan kyllä Keijo Kainun huolen että demokraattinen yhteiskunta ei voi näin toimia. Mutta kehottaisin katsomaan peiliin ja etsimään syitä toimimattomuuteen myös sieltä. Kiitos Jorma Kautolle, kun toit muutaman pikku jutun esille. Totta nämä ovat, jos joku siellä epäilee.

  2. Juha sanoo:

    Keijo Kainu ei taida olla tehtäviensä tasalla vai jättikö kaavoittaja kertomatta lukion ympäristötaiteen osalta tärkeimmän. Kun kirjataan kaavaan ympäristötaide rakennettavaksi rakennusvaiheessa ,tiloja ei voi ottaa käyttöön ennenkuin taide on myös valmis . Kaavassa piti käyttää taiteeseen 1% kustannusarviosta eli merkittävä summa. Valaistuksen tekeminen männikköön ei vaadi kaavassa merkintää.Kaavalla ei tulisi velvoittaa sellaiseen mikä ei ole välttämätöntä ja voidan myöhemmin tehdä.
    Jorma Kautto toi esille erikoisen menettelyn varauksen osalta kaupunginhallitus ei ole tehnyt mitään päätöksiä laittaa kaavoittamattomia tontteja jakoon. Erikoiseksi asian tekee kaavoittajan väite yrittäjille ettei tontteja voi varata. Tonttien varaus tuli yllätyksenä myös hallitukselle, ylittikö kaavoittaja valtuutensa.
    Hyvä päätös hallitukselta nyt kaupungin oma yhtiö pääsee myös mukaan rakentamaan edullisia vuokra-asuntoja senioreille. Eikö Demarit halua omalle kunnalle hoitaa kunnan takausta vai onko hienompaa antaa takaus yksityiselle säätiölle(jyväskylään) uusi kuntalaki astuu voimaan lähiaikoina ja estää kunnan takauksen muille kuin kunnan yrityksille. Taisi tulla kiire hoitaa asia pois alta ennen lain voimaantuloa.

    1. pentti salminen sanoo:

      Puutarha kiittää kompostista.
      Puutarhuri

      1. Juha sanoo:

        Demareiden kompostinhoitajalle älä laita kompostiisi tarkastuslautakunnalle kuuluvia asioita.Ovatko hallitukselle osoitetut kirjeet puutarhuri laittanut demareiden komposiin.

      2. Jorma Kautto sanoo:

        Kannattaa tutustua eilen 22.01.2014 Eduskunnan kyselytunnilla Ministeri Tuomiojan (SDP) vastaukseen uskonnon asioista.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy