ÄKS

Uimarantojen kunto mietityttää somessa – näin kaupunki vastaa kritiikkiin

24.07.2019 12:16 (muokattu 24.07.2019 12:29)
Uimarannalla on mukavaa kesäkelillä. Kuvituskuva.
Facebookin Puskaradio Äänekoski -ryhmässä julkaistu kuva herätti keskustelua siitä, valvotaanko uimarantojen kuntoa kesällä lainkaan ja onko pohjan kuntoa tarkastettu sukelluksilla ennen kesän uintikautta.

ÄKS uutisoi tiistaina 23. heinäkuuta juttuvinkin perusteella, että Häränvirran uimarannan läheisyydestä oli löytynyt suuri määrä lasipulloja. Uimassa olleet nuoret olivat keränneet roskat vedestä ja vieneet ne kierrätykseen. Juttu ja Facebook-julkaisu ovat herättäneet keskustelua ja saaneet ihmiset lähettämään kaupungille palautetta uimarantojen kunnossapidosta ja tarkastussukelluksista.

Kaupungilta kerrotaan, että uimarantojen kunto ja turvallisuus ovat tärkeitä asioita ja ne kuuluvat kaupungin prioriteettilistalle.

– Kaikilla uimarannoilla tehdään keväisin tarkastussukellukset ennen kauden alkua. Rantojen kuntoa tarkkaillaan kesän aikana, mutta pohjaan hautautuneita roskia voi olla vaikea havaita sukeltaessakaan. Etenkin virtapaikoilla roskat voivat nousta pohjasta vasta pitkän ajan päästä ja rantautua sitten virran mukana uimarannoille, kaupungin vapaa-aikatoimesta todetaan.

Rantojen kunnossapito siirtyi muutama vuosi sitten vapaa-aikatoimelta tekniselle toimelle, ja tällä hetkellä sen vastuuhenkilö on kaupunginpuutarhuri. Virkamiehet toivovat, että kuntalaiset ilmoittaisivat huonokuntoisista rannoista suoraan kaupungille.

– Kaupungin sähköiseen palautejärjestelmään voi merkitä tarkasti kartalle, missä päin ongelmia on, ja myös kiinteistönhoidon päivystysnumeroon voi ilmoittaa roskahavainnoista. Tottakai siivoamme rannan, kun kuulemme, että roskaa alkaa nousta pintaan. Toiveena on, että ihmiset eivät roskaisi niin paljon rannoilla ja ylipäätään luonnossa. Rannoilla on roska-astiat, joihin roskien toivotaan löytävän tiensä, kaupungilta neuvotaan.

Vastaa

  1. Wallu sanoo:

    Laittakaa ne viisaat virkamiehet sukeltelemaan. Oli oikea älyväläys laittaa koko keskusta kiinni parhaaseen kesäaikaan.

  2. Rasvakaapeli sanoo:

    Viimeks kun palautepalvelun kautta laitoin viestiä kuvan kanssa kovalan uimarannan levinneistä kaislikoista, vastaus oli että resurssipula eivätkä pysty kaislikkoja raivaamaan. Sais kaupungin herrat mennä kikyilemään ja siivoamaan noilta rannoilta rehut pois, kun kerta järjestävät resurssipulia

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy