ÄKS

Upendon uusi tila kutsuu ostoksille elokuussa

13.07.2018 08:30 (muokattu 13.07.2018 09:26)
Uusi Upendo on avara ja ihanasti järjestyksessä.
KehyApu Ystävät ry:n kirpputori Upendo avaa ovensa uudella paikalla elokuun ensimmäinen päivä.

 

 

Kaksi kuukautta on huhkittu, lajiteltu, sisustettu ja sommiteltu ja kohta on uusi kirpputori valmis avaamaan ovensa.
– Tämä on nyt yhdeksäs kirpputori jonka olen ”rakentanut”, sanoo yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Maire Jakonen.

Kirpputorin väellä on ollut haastavat kolme vuotta, kun aiempien tilojen vierestä purettiin Niskasen kiinteistö, sitten hävisi naapurista kauppa ja alkoi mietityttää, että kohtako puretaan koko rakennus. Maaliskuussa alettiin puuhaamaan muuttoa uusiin tiloihin, Jyskin ja Ärrän väliin Torikadun ostokeskukseen.
– Tilat omistaa helsinkiläinen mies, joka onneksi ymmärtää hyväntekeväisyyden päälle, Jakonen kehaisee.

Uusi tila on jopa kolmanneksen aiempaa isompi, minkä huomaa uusien tilojen avaruudessa ja toimivuudessa.
– Nyt on niin hienoa, kun kaikella on oma paikkansa. Meillä on erikseen käsityöosasto, elektroniikkaosasto, kirjasto, vauvojen osasto… Meillä on niin ahkerat ja hyvät työntekijät, että saamme kaiken valmiiksi etuajassa.

Toimitilat ovat myös työntekijöiden näkökulmasta paremmat: lajittelutilaa on moninkertaisesti aiempaan verrattuna ja kahvihuone on selvästi erillään myymälästä, joten paussilla saa oikeasti hengähtää.

Tila suorastaan kutsuu shoppailemaan, kun kaikki on siistiä ja järjestyksessä. Upendolla tavara vaihtuu tasaiseen tahtiin ja ovesta kulkee asiakkaita jatkuvasti. Lahjoituksia toivotaan lisää, heti kun ovet saadaan auki.

– Lahjoitukset on lisääntyneet, kuten myös asiakkaat. Jos tällä tahdilla jatkuu, niin pitää ostaa lisätilaa, Jakonen sanoo ja katsahtaa myymälän perältä avartuvaan tyhjään hallitilaan.

Upendo kirpparin avajaiset 1.–2.8. Kahvitarjoilu. Torikatu 1, Jyskin ja Ärrän välissä.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy