ÄKS

Urholle vieraspisteet Tampereelta

04.11.2018 10:18
Urho haki vieraskiertueen ensimmäisestä matsista pisteet lauantaina, kun myöhäisillassa kaatui HiHo Tampereella.

 

Ensimmäistä erää ei oltu saatu kunnolla edes käyntiin, kun Toni Pekkala latasi lämärillään kiekon vastustamattomasti ohi kotijoukkueen maalivahdin. Pian tämän jälkeen Jussi Tikanmäki karkasi alivoimalla maalintekoon, ja kasvatti Urhojohdon jo kahteen maaliin.

Toisessa erässä oli Urholle sattui pari sekaannusta, ja kotijoukkue iski pelin jo tasoihin. Erän loppupuolella osui puolestaan Sami Pekkala, joka siirsi Urhon jälleen johtoon ja kohti erätaukoa. Kolmannesta erästä saatiin kunnon vääntö, kun vieraat hakivat tasoitusta Urhon puolustaessa johtoaan. Kristian Liimatainen lisäsi ylivoimalla Urhon johdon taas kahteen maaliin, mutta vieraat kavensivat helpohkosti vihelletyn rangaistuslaukauksen ansiosta pelin jälleen maalin eroon. Vierasaitio repesi kuitenkin juhlaan, kun Janne Mäkiaho tälläsi kiekon tyhjään maaliin. Näin ollen pisteet matkasivat Suolahteen.

Ihan vielä pinnoja ei kuitenkaan tuoda kotia, vaan yöpymisen jälkeen koittaa uusi taisto Nokialla, kun vastaan asettuu Nokian Pyry.

HiHo-Urho 3-5 (0-2)(2-1)(1-2)

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy