Urholle viikonlopun vieraspeleistä murskavoitto ja kauden ensimmäinen tappio


Kuva Urhon Fb -sivulta.

Tikkakoskelta pisteet kotiin, Jämsässä koettiin kauden ensimmäinen tappio. 

 

Lauantaina Urhon edustusjoukkueen karavaani suuntasi kohti Tikkakoskea, jossa vastaan asettui Pelikaanit. Jo ensimmäisillä minuuteilla Urho karkasi kahden maalin johtoon.  Erän puolivälissä Pelikaanit sai iskettyä kavennuksen, mutta erätauolle suunnattiin vieraiden 1-4 johdossa. Toisessa erässä Urho lisäsi johtoaan parhaillaan jo seitsemän maalin etumatkalle. Erätauolla tulostaululla komeilivat ratkaisevan oloiset 2-8 lukemat. Viimeinen erä pelailtiin alta pois, ja tuliaisina Tikkakoskelta oli siis vakuuttavat kaksi pistettä. Missään vaiheessa ottelua ei ollut merkkejä siitä, että sarjakakkonen Pelikaanit olisi saanut sekoitettua Urhon mallikkaasti pyörivää hyökkäyspelaamista. Viimeisenä lukkona maalilla Lasse Palhomaa torjui ottelussa kaikkiaan 19 kertaa.

Urhon tehopelaajat: Teemu Raatikainen 0+3, Jere Suonikko 2+1, Matias Kunelius 0+2, Toni Pekkala 1+1, Olli Kuusjärvi 1+1, Alex Vanhala 1+1, Lasse Riitesuo 1+1, Sami Pekkala 1+0, Topi Kautto 1+0, Juho-Matias Suonikko 1+0, Vertti Ruotsalainen 0+1, Simo Niemi 0+1, Jari Oranen 0+1, Jarmo Tirkkonen 0+1.

Sunnuntaina Urho matkasi toiseen kärkiotteluun Jämsään. Lauantaihin nähden kokoonpano oli kokenut melkoisia muutoksia. Ensimmäisessä erässä puoliväliin asti vierasjoukkueella oli ottelu mallikkaasti hallussa, mutta erän toisella puoliskolla JIlves pääsi iskemään kaksi kertaa. Toiseen erään Urho ei saanut minkäänlaista rytmiä peliin, ja toisella erätauolla taululla olivat jo tylynnäköiset 6-1 lukemat. Viimeiseen erään pukukopin syövereistä kaivettiin kuitenkin vielä viimeinen vaihde, ja loppuun saatiinkin huima kiri aikaiseksi. Kapellimestarina hääräsi Matias Kunelius, joka iski erään hattutempun. Kiri ei aivan riittänyt loppuun asti, mutta ryhdikäs viimeinen erä jätti edes jotain positiivista kotiin tuotavaksi. Maalin suulla Jussi Pinoniemi keräsi kaikkiaan 36 torjuntaa. Kauden ensimmäinen tappio siis koitti kahdeksannessa pelissä, mutta Urho jatkaa silti sarjan kärkipaikalla JIlveksen ja Pelikaanien edellä. Ottelut jatkuu lauantaina vierasottelulla, kun bussin nokka suuntaa kohti Hollolaa. Kotikaukalossa Urho on nähtävillä jälleen lauantaina 25.11, kun vastaan asettuu HC Giants Akatemia.

Urhon tehopelaajat: Matias Kunelius 3+0, Juho-Matias Suonikko 0+2, Petteri Rahikainen 1+1, Juuso Koskinen 0+2, Vertti Ruotsalainen 1+0, Toni Pekkala 0+1, Eetu Karvonen 0+1, Topi Kautto 0+1.

Pelikaanit – Urho 3-9 (1-4)(1-4)(1-1)
JIlves – Urho 7-5 (2-0)(4-1)(1-4)