ÄKS

Urhon C2-pojille salibandyn aluesarjan mestaruus

17.04.2018 13:57
Urhon pojat toivat mestaruuden kotiin!

 

Länsirannikon ja Sisä-Suomen alueen aluesarjan mestaruus toisen kerran peräkkäin. Seitsemäntoista kahdesta neljään kertaan viikossa koko kauden harjoitellutta 2003-2005 syntynyttä poikaa. Yli 5000 kilometriä bussissa matkustamista. Siinä muutamia tunnuslukuja Urhon C2-ikäluokan salibandyjoukkueesta.

 

 

Aluesarjan, jonka Urho oli neljän pisteen erolla seuraavaan voittanut, finaali pelattiin tällä kertaa lähes 400 kilometrin päässä Naantalissa. Lopputurnaukseen selviytyi runkosarjan neljä parasta ja välierässä vastaan tuli Sastamalasta tuleva joukkue Keikyän Yritys.

Läpi ottelun urholaisten otteet olivat hermostuneita ja jännittyneitä. Pelaamisen rentous oli muuttunut mailan puristamiseksi ja virheiden välttelyksi, joka itse asiassa johti harhasyöttöihin ja virheisiin. Lisäksi Keikyän maalivahdilla näytti olevan erittäin hyvä päivä.

Lähes ottelun puoliväliin taululla pysyivät pyöreät tasanumerot 0-0, kunnes Urhon luottopuolustaja Benjamin Soininen purjehti pallon kanssa läpi kentän ja sijoitti pallon Keikyän maalin ylänurkkaan. Seuraavan vajaan kolmen minuutin aikana Urho teki kolme maalia lisää.

Ottelua oli kuitenkin miltei puolet vielä jäljellä ja kolmannessa erässä Keikyä yltyi loppukiriin, joka sai Urhon hetkittäin ahdinkoon. Saku Leppänen Urhon maalilla osoitti kuitenkin kylmähermoisuutensa eikä Keikyä pystynyt tekemään kahta kavennusmaalia enempää. Urho finaaliin maalein 4-3.

 

Loppuottelussa vastaan tuli runkosarjan kakkonen Nokian KRP, joka omassa välierässään oli voittanut kotijoukkue SB Naantalin. Paikalle saapunut Urhon faniryhmä, joka koostui viime kauden mestareista, soitti hyväksi maalilauluksi osoittautunutta Tapio-Yhtyeen ”Urho”-kappaletta luoden saliin hienon tunnelman nokialaisten kannattaessa omiaan. Seitsemän kertaa soikin maalilaulu ja lujaa.,

Finaalin avauspuolikas mentiin maalinteon osalta tasatahtiin aina 3-3 tilanteeseen saakka Urhon tasoittaessa joka kerta Nokian johdon. Puolustaja Miro Kuirinlahden tarkka ranneveto yllätti Nokian maalivahdin ja tästä eteenpäin maaleja teki vain Urho, joka onnistui paremmin hyödyntämään kolmannessa erässä tapahtuneen jäähysuman ja erikoispelaamisen.

Ottelun päättyessä taululla mestaruusnumerot Urholle 7-3 sekä pokaali ja mitalit kotiin.

 

Joukkue kaudella 2017-2018: Maalivahdit Jere Tuhkanen ja Saku Leppänen. Kenttäpelaajat Jose Mäkelä, Daniel Toikkanen, Joonas Halonen, Julius Halonen, Benjamin Soininen, Jami Riekkola, Samuel Lievonen, Elmo Pyrhönen, Ilmari Jokinen, Onni Peura, Juuso Väisänen, Leevi Hämäläinen, Artturi Kurikka, Miro Kuirinlahti ja Lauri Orupold. Valmentajat ja taustat: Jani Halonen, Jaakko Kurikka, Kimmo Halmetoja,, Petri Leppänen,  Heikki Orupold, Salli Korhonen ja Ari Baas. Erikoiskiitos kauden aikana bussia kuljettaneelle Vesa Kömille.

 

 

 

Vastaa käyttäjälle Nico LambergPeruuta vastaus

  1. Ili sanoo:

    Hyvää URHO

  2. Nico Lamberg sanoo:

    Oh hoh

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy