ÄKS

Uuden aikakauden lukio on valmis – katso kuvagalleria!

03.08.2017 12:01 (muokattu 03.08.2017 12:05)
Ville Härtsiä, opetustoimen toimistosihteeri Maarit Saranpää ja Jaana Tani ovat ylpeitä uudesta lukiosta.
Äänekosken uusi lukio on viime silausta vaille valmis. Opettajat ja oppilaat saapuvat ensi viikolla.

 

Äänekosken lukion rehtori Jaana Tani ja opetus- ja kasvatusjohtaja Ville Härtsiä esittelevät ylpeänä uuden lukion toimitiloja reilua viikkoa ennen koulujen alkua. Siellä täällä lojuu vielä pahvilaatikoita ja jossain saattaa olla vielä väärän korkuiset tuolit, mutta muuten lukio alkaa olla valmiina ensimmäisiä opiskelijoitaan varten.
– Vielä on tulossa taidetta taidemuseolta ja verhotkin hankitaan vielä paikallisilta toimittajilta, mutta ihan koulujen alkuun ne eivät ehdi, Tani kertoo.
Uusi lukio on avara, valoisa, värikäs ja täynnä toimivia ratkaisuja.
– Kaikki tilat on suunniteltu työskentelyyn. Tässäkin voi ihan hyvin joku ryhmä tehdä ryhmätöitä, Härtsiä sanoo ja istahtaa toisen kerroksen aulan sohvaryhmän ääreen.
 

TEKNOLOGIA ON tullut lukioon. Käytävillä on suuria näyttöjä ja joka nurkalla pistorasioita opiskelijoiden läppäreille ja tableteille. Luokissa on vaikuttavat 84-tuumaiset älynäytöt, joissa yhdistyvät tv, kirjoitusalusta, netti ja myös esittelyvälineet.
– Oppilaiden laitteet saa yhdistettyä näihin. Eli jos oppilas tekee jonkun työn, hän voi jakaa sen tämän näytön kautta luokalle, Härtsiä selvittää.

Koko koulun alueella toimiva langaton netti ja modernit laiteet tuovat työskentelyyn sujuvuutta. Opettajatkin ovat asennoituneet uusien laitteiden käyttöön.
– Meidän joukossa ei ole vastarannan kiiskiä, jotka olisivat laitteiden käyttöä vastaan, vaan kaikki ovat lähteneet hyvin mukaan. Opiskelijoilla on oltava omat koneet jo pelkästään sähköisten yo-kirjoitusten takia ja onhan tämä selvästi tätä päivää. On myös opiskelijan oikeusturvan mukaista, että opettaja osaa opettaa käyttämään näitä laitteita ja ohjelmistoja, Tani sanoo.
– Eihän tässä ole mitään hankalaa, kun tämmöinen tumpelokin osaa käyttää, Härtsiä naurahtaa leikkiessään älynäytöllä.
 

UUSI LUKIO ON turvallinen, toimiva ja ennen kaikkea terve tila oppia ja työskennellä. Sisäilmaongelmien takia on päätetty, että Hiskiltä ei kanneta mitään tavaraa uuteen lukioon.
– Opettajakunnan kanssa päätettiin, ettei vanhalta lukiolta tuoda mitään. Siellä on skannailtu ja tallennettu muistitikulle tärkeitä asiakirjoja. Ainoastaan muutamia fysiikan laitteita on putsautettu, sillä ne ovat kalliita. Toisaalta hirveän haikeaa jättää esimerkiksi hankittu ammattikirjallisuus pois. Mutta toisaalta, elämän inventaario on välillä hyvä asia, Tani sanoo.
– Kaikki vanhat laitteet yritetään silti saada hyötykäyttöön. Niitä putsataan ja ne laitetaan kiertoon. Ei kuitenkaan niin, että kaikki menevät samaan paikkaan, että minimoidaan mahdolliset riskit, Härtsiä sanoo.

No, ehkä pari asiaa tuotiin vanhalta lukiolta. Keväällä lukion väki kuljetti juhlallisessa kulkueessa uudelle lukiolle Äänekosken lukion hengen. Myös eräs tuttu käsinkosketeltava elementti löytää paikan uudelta lukiolta.
– Carpe Diem -kyltti tuodaan tuohon pääovelle vielä, Tani tunnustaa.
 

HUONEKALUISSA on kiinnitetty paljon huomiota toimivuuteen ja monipuolisuuteen: työpöytiä saa liikuteltua, on seisomapisteitä, motorisoituja pöytiä ja satulatuoleja. Vaikka tuntuu, että lukioon on hankittu paljon herkkuja ja hienoja kalusteita, budjetti on alittunut noin puolella miljoonalla.
– Loppuselvitys on vielä tekemättä, mutta on ihan mainitsemisen arvoinen asia, että budjetti on pitänyt hyvin ja kaikki on saatu mitä tarvitaan, Tani vakuuttaa.
– Joissain kohdissa on tingitty, mutta niitäkään ei huomaa jos ei sanota, Härtsiä lisää.

Tani on käynyt lukiolla myös lomansa aikana auttamassa tiettyjen ratkaisujen kanssa. Into uuden lukioaikakauden aloittamiseen on selvästi kova.

– Ihan mieletön fiilis. Tää on aivan ihanaa. Kyllä tämä historian kirjoihin jää, kun Äänekoskelle saatiin ihan uusi lukio, Tani sanoo ylpeänä.
– Ihan uskomatonta, tää on niin kähee! Ei kuusi vuotta sitten, suurien alijäämien aikaan, uskaltanut edes kuvitella, mitä nämä meidän koulut voi olla. Jos muuta ei meidän valtakaudesta jää, niin ei haittaa, Härtsiä nauraa.
 

LUKIO ON VASTA ensimmäinen suurempi askel kohti uudistettua kouluverkkoa uudisrakennuksineen. Seuraavana rakennusvuorossa ovat Suolahden ja Koulunmäen yhtenäiskoulut ja Koiviston koulun peruskorjaus. Muutaman vuoden päästä Äänekosken kouluverkko rakennuksineen on niin hyvässä kunnossa, että vertaista pitää etsiä pitkältä.

Vastaa

  1. Otto Normalverbraucher sanoo:

    Hieman pettyneenä on todettava, että rakennus valmistui suunnitellusta aikataulusta myöhästyneenä. Valmistumishetki määriteltiin nimittäin keväällä 2016 päivän ja kellon tarkkuudella (sic!). Rakennuttajapäällikkö Tommi Rautjärvi totesi jämäkästi (ÄKS 12.3.2016), että lukio on valmis 22.kesäkuuta 2017 klo.16.00

    1. Nokkela sanoo:

      Aliurakoitsijat luovuttivat työnsä 21.6. ja rakennusliike heinäkuun puolella. Jos pilkkua viilataan, niin myöhässä kyllä, mutta käytännössä ei. Erittäin hyvä suoritus näinä rakentamisen aikoina.

  2. Syksyy sanoo:

    Mistähän haettu inspiraatiota? Konneveden lukiosta tietenkin! Kuvista päätellen tyyliltään ilmetty kopio, mutta mikäs se on hyvää kopioidessa 🙂

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy