ÄKS

Uudistunut Hirvi aukeaa vielä tänä vuonna

02.09.2015 09:55
Vankilaan tuomittu äänekoskelaismies oli erittäin innokas pyrkimään Hotelli Hirveen aukioloaikojen ulkopuolella.
 Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, avaa uudistunut Hotelli Hirvi ovensa vielä tänä vuonna. 



 

Hirven siirryttyä uusille Avainhotellit-ketjun omistajille hotellin tiloihin on suunniteltu uutta ilmettä ja uutta toimintaa muun muassa ravintolan muodossa. Nyt suunnitelmat alkavat olla jo loppuvaiheessaan.

– Hotellipäällikön valinnassa ollaan hyvin pitkällä. Sen jälkeen suunnitelmissa on ravintolayrittäjän rekrytointi. Muutama kiinnostunut yrittäjä on jo tavattu, mutta mitään virallista ei vielä ole päätetty, Esko Horelli Avainhotelleista kertoo.

Hotelli Hirven ulkomuoto ei juurikaan ole vielä muuttunut, pieniä kosmeettisia muutoksia kuten uusittuja ikkunateippauksia lukuun ottamatta. Enimmäkseen uudistukset ovat keskittyneet tässä vaiheessa kiinteistötekniikan kunnostukseen.

– Kiinteistötekniikan remontti on parhaimmillaan käynnissä. Aulatilat ja ravintola tulevat saamaan uuden ilmeen ja muuallekin tehdään pieniä kosmeettisia sekä toiminnallisia muutoksia.

UUDISTETUN HIRVEN saunatilat saattavat tulevaisuudessa olla vuokrattavissa omien tilaisuuksien käyttöön. 
– Kovasti on toiveissa saada saunatilat tällaiseen käyttöön. Tilojen käytön tulisi toimia hotellin päivystyksen ja ravintolatoiminnan yhteydessä, koska siellä on uima-allas joka vaatii valvontaa, Horelli sanoo. 
Tällä hetkellä Hirven yhteydessä toimii ravintola Voodoo ja Hirven Talli.

– Me mietimme tarvittavia muutoksia hyvässä yhteisymmärryksessä.

HORELLI ON tavannut Äänekosken kaupungin johtoporrasta ja palaveerannut myös Ääneseudun kehityksen kanssa. Näin uudet omistajat ovat saaneet hyvää kosketusta äänekoskelaisuuteen. 
– Kehitysyhtiöllä on ollut erinomaisen rakentava asenne meitä kohtaan. Heidän kanssaan on tehty yhteistyötä. Kaiken kaikkiaan kiinnostus Hirven tulevaisuutta kohtaan on ollut hyvin positiivista.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy