ÄKS

Uusi ja monipuolinen skeittiparkki

13.09.2018 08:00 (muokattu 13.09.2018 10:15)
Uuden skeittiparkin havainnekuvassa punaiset laitteet kuvat vanhoja kunnostettuja laitteita ja harmaat uusia elementtejä.
Huuhan puiston skeittiparkki valmistuu hyvää vauhtia.

 

Huuhan puistossa aivan Hämeentien vierellä on viihtynyt lauma skeittaajia ja skuuttaajia jo parinkymmenen vuoden ajan. Skeittiparkki rakennettiin aikoinaan vanhan tenniskentän päälle ja siinä on ollut milloin minkämoisia eri rakennelmia taidokkaiden temppujen tekemistä varten. Nyt parkki uudistetaan pysyvästi ja ammattitaidolla.

– Mitään vaneriramppeja sinne ei enää tule, vaan tekeillä on niin sanottu betoniparkki, joka säilyy vuosikausia. Se on myös hiljaisempi, mikä varmasti ilahduttaa monia, kertoo vs. vapaa-aikajohtaja Jupe Pohjolainen.

PARKIN RAKENNUTTAA Windmill Skatepark Solutions, joka on skeittiparkkien suunnitteluun ja rakentamiseen erikoistunut suomalainen yhtiö. Yhtiön skeittiparkkeja on muun muassa Hollolassa, Porissa, Riihimäellä ja Kokkolassa.

– Olemme arvostettu skeittiparkkien rakentaja ja olemme myös itse pitkän linjan skeittareita, Windmill SPS:n Tuomo Ritakallio kertoo.

Ritakallio kertoo, että parkkiin on suunniteltu uusia curbeja, reilejä, kaaria ja muita uusia laiteratkaisuita. Myös vanhojen laitteiden kunnostaminen on asialistalla. Uudistamiseen on varattu 40 000 euroa rahaa, joista osa on käytetty alueen asvaltointiin. Parkki valmistuu vielä syksyn aikana.

– Uskoisin, että valmistumiseen menee noin viisi viikkoa, mutta varmaksi ei voi sanoa, sillä kaikki parkit ovat uniikkeja. Perustavoitteena on monipuolisuus, Ritakallio sanoo.

 

SKEITTAAJAT OVAT toivoneet uudistusta jo vuosia. Kun uudistamiseen saatiin varat, otettiin kaupungin puolelta yhteyttä paikallisiin skeittaajiin, joilla on ollut mahdollisuus sanoa sanasensa parkin suunnittelussa.

– On tosi hienoa että saadaan uusi parkki. Toiveena on saada parkista monipuolinen ja sellainen, johon on aloittelevan skeittaajankin helpompi tulla. Nyt curbit on olleet niin korkeat, että itsekin on pelottanut lähestyä niitä, ja siksi niillä on tullut lähinnä istuttua, skeittaajien edustaja Max Steffansson sanoo.

Skuuttaajiakaan ei ole unohdettu.

– Uudessa parkissa on varmasti myös enemmän skuutattavaa kuin nykyisessä, Pohjolainen vakuuttaa.

– Monissa parkeissa skuuttajat sijoittuvat toiselle laidalle skeittaajien kanssa, mutta tässä parkissa hekin voivat käyttää aivan samoja laitteita, Ritakallio sanoo.

 

HARRASTAJAT JOUTUVAT vielä odottelemaan hetken, ennen kuin pääsevät kokeilemaan uusia laitteita. Alku on jo hyvin lupaava.

– Hyvä kun ollaan saatu vaikuttaa, ja hienoa, että rakentajatkin ovat itse skeittaajia, ja ymmärtävät näiden hommien päälle. Uusi asvalttikin saatiin, mikä on tosi hyvä, sillä vanha oli kärsinyt routavaurioita, Steffansson sanoo.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy