ÄKS

Uusi valtatie 4 vastaa koko Keski-Suomen kasvavien liikennemäärien tarpeisiin

12.01.2019 10:29
Äänekosken biotuotetehtaan liikenneyhteydet-hankkeessa uudistettiin valtatietä 4 ja sen tieyhteyksiä sekä peruskorjattiin 47 km rataa välillä Jyväskylä-Äänekoski.

Perjantaina 11.1.2019 liikenne pääsi kulkemaan uutta paranneltua Nelostietä Myllyntauksesta Äänekosken kaupungin kohdalle. Samalla liikenteelle otettiin myös Tärttämäen ja Myllyntauksen sillat sekä Äänekosken kaupungin eritasoliittymä, joka toimii Äänekosken kaupungin pääliittymänä.

– Äänekosken liikenneyhteydet on merkittävä hankekokonaisuus, jonka vaikutukset ulottuvat paljon laajemmalle kuin vain lähiympäristöön. Valtatie 4 eli tuttavallisesti Nelostie on maamme liikenteellisesti tärkein etelä-pohjoissuuntainen maantieyhteys. Tässä hankkeessa onkin onnistuttu palvelemaan sekä elinkeinoelämän kuljetusten tarpeita että varmistamaan alueen turvallinen ja sujuva liikenneympäristö myös tulevaisuudessa, sanoo Väylän pääjohtaja Kari Wihlman.

Rataosuus palvelemaan elinkeinoelämää

Äänekosken biotuotetehtaan liikenneyhteydet-ratahanke painottui noin 47 kilometrin mittaiselle Jyväskylä-Äänekoski välille, joiden välillä rataosuus myös sähköistettiin. Parannustöihin sisältyi perusparannuksen lisäksi tunnelien korjauksia, siltojen uusimisia, turvalaitteiden lisäämistä ja tasoristeysten parantamista. Hankkeessa parannettiin myös Tampere – Orivesi rataosuuden liikenteen välityskykyä ja korjattiin tunneleita välilllä Jämsänkoski – Jyväskylä. Rataosuus valmistui aikataulussaan elokuussa 2017.

Valtatien 4 uudistaminen välillä Hirvaskangas- Mämme

Valtatietä 4 uudistetaan välillä Hirvaskangas-Mämme yhteensä 15 km. Tien välityskykyä parannetaan muuttamalla valtatie 4 välillä Myllyntaus–Äänekosken keskustan liittymä kolmen kilometrin matkalla 2 + 2 kaistaiseksi. Muilla hankkeeseen sisältyvillä osuuksilla tie muutetaan keskikaiteelliseksi 1 + 2 ja 1 + 1 kaistaiseksi tieksi.

Tieosuuden rakentaminen ja parannustyöt aloitettiin Huutomäen kohdalta, jossa parannettiin valtateitä 4 ja 13 sekä rakennettiin Saarijärventien risteykseen eritasoliittymä valtatien 4 itäpuolelle. Työt valmistuivat viimeistelytöitä lukuun ottamatta syksyllä 2017. Viimeistelytöitä jatkettiin vielä viime vuonna.

Äänekosken kohdalla uuden tien rakentaminen käynnistyi loppukesästä 2017. Vt 4 siirtyi uuteen linjaukseen noin neljän kilometrin matkalla, lisäksi rakennettiin kuusi siltaa, joista Tärttämäen silta on kansipituudeltaan 220 metriä. Uuteen Äänekosken eritasoliittymään rakennettiin kaksi kiertoliittymää sekä useita kilometrejä rinnakkaisteitä ja kevyen liikenteen väyliä. Myös tieosuus välillä Hirvaskangas-Kuorejoki sai uuden päällysteen syksyllä 2018.

Tärttämäen silta sujuvoittamaan liikennettä

Kotakennään salmen yli rakennettiin kokonaan uusi silta, Tärttämäen silta. 220 metriä pitkän ja 20 metriä leveän sillan rakennustyöt käynnistyivät syksyllä 2017. Silta otetaan liikenteelle puoli vuotta suunnitellusta aikataulusta edellä, 11.1.2019. Tärttämäen silta on hankkeen merkittävin yksittäinen rakennuskohde, jota rakennettiin parhaimmillaan yötä päivää yli 60 henkilön voimin. Kaiken kaikkiaan hankkeen puitteissa rakennettiin uusia tai korjattiin jo olemassa olevia siltoja yhteensä 20 kappaletta.

Kolme eritasoliittymää helpottamaan valtatielle liittymistä

Äänekosken biotuotetehtaalle saapuu päivittäin 240 rekka-autollista ja 70 junavaunullista raakapuuta. Lisääntyvän liikenteen liittymisen ja poistumisen helpottamiseksi Nelostielle rakennettiin yhteensä kolme uutta eritasoliittymää, joista Huutomäen ja  Äänekosken kaupungin eritasoliittymät ovat jo valmiit. Yksistään Huutomäen kohdalla arvioidaan liikennemääriksi noin 11 000 ajoneuvoa vuorokaudessa, josta 15 % on raskasta liikennettä. Äänekosken kaupungin eritasoliittymä puolestaan toimii jatkossa kaupungin pääliittymänä. Äänekosken pohjoispuolen eritasoliittymä on jo otettu liikenteelle, ramppien osalta osittain murskepintaisena.

Alemman tieverkon parannus, rinnakkaistie ja Viiskulman sekä Uuraisten kiertoliittymät

Valtatien 4 ohella parannettiin myös alempaa tieverkkoa. Vuosina 2015-2017 tehtiin päällystystöitä ja parannettiin huonokuntoisia osuuksia maanteillä 627 ja 633 sekä kantatiellä 69.

Uuden valtatien 4 vierellä kulkee rinnakkaistie Hirvaskankaan ja Mämmen välillä. Tie parannetaan hitaan liikenteen käyttöön sopivaksi rinnakkaistieksi. Tällöin valtatie 4 voidaan muuttaa moottoriliikennetieksi.

Uuraisten kirkonkylän kohdalle ja Äänekosken taajamaan rakennettiin kiertoliittymät sujuvoittamaan liikennettä.

Koko tie liikenteen käyttöön syksyllä 2019

– Kuorejoen ylittävän sillan rakennustyöt jatkuvat 2019.  Uusi silta rakennetaan valtatielle 4 nykyisen sillan länsipuolelle. Kivimäen eritasoliittymän siltaa parannetaan muun muassa levittämällä. Kuorejoen kohdan tietyöt valtatiellä 4 saadaan päätökseen vuoden 2019 lopulla, viimeistelytöitä tehdään vuonna 2020. Tietöitä tehdään myös Äänekosken kohdalla vielä syksyyn. Sen jälkeen koko tie voidaan ottaa liikenteelle,, kertoo Väylän projektipäällikkö Jarmo Niskanen.

Myös valtatiellä 4 oleva Mämmen ylikulkusilta (ratasilta) Äänekosken kohdalla aukeaa liikenteelle suunnitelmien mukaan loppuvuodesta.

Vuonna 2020 tehdään vielä viimeisiä päällystekerroksia ja maisemointia Kuorejoen ja Äänekosken kohdilla sekä Äänekosken pohjoispuolella.

Vastaa

  1. Seppo Kotaniemi sanoo:

    Myös pohjoisen suuntaan kannattaa rataverkkoa sähköistää Äänekoskelta eteenpäin .

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy