ÄKS

Uusia julkistuksia Keitelejazzeilla

14.02.2019 12:00
J. Karjalainen tulee Keitelejazzeille keskiviikon avausiltaan.
Keitelejazzin ohjelma valmistuu vähitellen. Festivaali julkistaa nyt kahden ensimmäisen päivän ohjelmansa.

 

Keitelejazz käynnistyy keskiviikkona 24. heinäkuuta kolmen yhtyeen konsertilla, kun lavalle nousevat Vesterinen Yhtyeineen, Broadcast ja J. Karjalainen.

Noin kymmenvuotias Vesterinen Yhtyeineen julkaisee tänä keväänä kuudennen albuminsa. ”Faaraoiden aika” vie yhtyeen myös konserttisalikiertueelle halki Suomen, ja kesällä meno vain paranee Äänekoskella.

Broadcast nousi 80-luvun alussa maineeseen Eagles-tyylistä länsirannikon rockia soittavana nuorten miesten yhtyeenä. Bändi oli pitkään tauolla, ja sillä aikaa sen jäsenistä tuli omillaan arvostettuja huippumuusikoita ja lauluntekijöitä. Nimet puhuvat puolestaan, kun mukana ovat Edu Kettunen, Kim Lönnholm, Jarmo Nikku, Masa Maijanen ja Miri Miettinen. Vuonna 2018 kuolleen Esa Kaartamon tilalla yhtyeessä soittaa Hoedownista tuttu Mika Kuokkanen.

J. Karjalaista ei tarvitse esitellä, riittää kun todetaan, että Äänekoskella Jiitä rakastetaan, ja kohtaaminen tulee taas olemaan lämmin.

Torstai-illan ehdoton nimi on Kingston Wall –projekti, joka möi kevätkiertueensa loppuun ennätysajassa, ja esiintyy kesällä vain puolen tusinan keikan verran valituilla festareilla. Kingston Wall by JJylli, Kuoppis & VHB  saa myös passelit lämppärit. Kolmen bändin konsertti-illan avaa suomalaisen progetaivaan viime vuosien kirkkaimpiin tähtiin kuuluva Sammal-yhtye ja festariteltan kuumentaa viimeistään Pink Floydille kunniaa osoittava Drink Floyd ”Wish You Were Beer”. Pink Floydia voi siis soittaa jos ei nyt ihan kaljan voimalla, niin pienellä huumorinpilkkeellä kuitenkin. Läskiksi homma ei kuitenkaan mene, siitä pitävät huolen muun muassa ässäkitaristi Ben Granfelt ja Kingston Wall -basisti Jukka Jylli.

Keitelejazzin ohjelma julkistetaan kokonaisuudessaan kevään aikana.

Torstain 25.7. lipunmyynti on käynnissä Tiketissä, keskiviikon liput tulevat myyntiin maanantaina 18.2. klo 9.

Keitelejazz Äänekoskella 24.–28.7.2019

Vastaa käyttäjälle MaalainenPeruuta vastaus

  1. Maalainen sanoo:

    Onko nää kaikki suomalaisia bändejä. Vaikka minkälaista englanninkielistä nimeä jokaisella. Täytyy varmaan ensin kuunnella juutuubista kun ovat niin tuntemattomia meikämannelle.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy