ÄKS

Vaalitohinoissa kristillisdemokraatit: Uudistusta kaivataan

13.04.2019 11:34
Kristillisdemokraattien Tomi Kuosmasella on äänekoskelaisille tuttu vaalipäällikkö.

 

Tomi Kuosmanen pitää Piia Flink-Liimataista itselleen parhaana mahdollisena vaalipäällikkönä. 

– Piia on loistava, hänellä on kokemusta eduskuntatyöstä, sillä hän toimi viisi vuotta Toimi Kankaanniemen eduskunta-avustajana, Kuosmanen sanoo. 

Maahanmuuttoviraston ylitarkastajana toimiva Kuosmanen toivoo, että maahanmuuttojärjestelmää voisi miettiä uusiksi. Hän painottaa vaalityössään myös uskonnonvapautta. 

– Se on keskeinen ihmisoikeus. Siellä missä uskonnonvapaus ei toteudu, harvoin toteutuvat muutkaan ihmisoikeudet. Suomessa voimme olla varsin tyytyväisiä hyvästä uskonnonvapauden tilanteesta, mutta sen säilyminen on meille asia, jonka eteen pitää tehdä töitä, Kuosmanen sanoo. 

KD:n grillin kupeella liehuva  puolueen puheenjohtaja Sari Essayahin kuva kuvastaa KD:n uudistumisen halua. 

– Sari on hyvä keulahahmo, ja silloin kun on hyvä, voi esiintyä upeasti omilla kasvoillaan. Viimeisimmän kyselyn mukaan, Sari koetaan puoluejohtajista luotettavimmaksi, hehkuttaa KD:n Äänekoskelle makkaraa paistamaan tulleet ehdokkaat. 

– Haluamme Suomen, johon voit luottaa, kuvaan asettautuneet ehdokkaat sanovat. 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy