ÄKS

Vaalitohinoissa vasemmistoliitto: Pöytä punaisena

13.04.2019 11:29
Heräämön aktiiviset talkoolaiset sekä itse ehdokas: Arvo Oranen, Antero Rautiainen, Tiia Turunen, Maikki Haimakainen, Juho Kautto ja Kirsi Jokikallas-Lahtinen
Heräämössä, eli vasemmistoliiton ehdokas Juho Kauton kahvilassa on pannu ollut kuumana vähintään kuutena päivänä viikossa. Talkoolaiset pitävät huolen myös siitä, että pöydästä löytyy sen seitsemän sortin herkut.

 

Maikki Haimakainen on yksi talkoolaisista. Hän on ollut mukana keittämässä hirvikeittoa, järjestelemässä mainoksia ja tekemässä aina mitä kulloinkin tarvitaan.

– En ole pysynyt paljoa antamaan, mutta kerran viikossa olen täällä, Haimakainen sanoo.

Heräämön ovi avataan kymmeniä kertoja päivässä. Kahvipannun kahvassa ahkerasti häärännyt Kirsi Jokikallas-Lahtinen on nimetty Heräämön pääemännäksi.

– Mutta tuo Kauton Erkki on meidän pääkokkimme, Jokikallas-Lahtinen toppuuttelee saamiaan kehuja.

Talkoolaiset uskovat Juhon läpimenoon ja tulevat mielellään auttamaan vaalityössä.

– Täällä on niin hyvä henki, että aina on mukava tulla. Tavoittelemme tänne nuoria ja lapsiperheitä, joten olemme järjestäneet monenlaista toimintaa, kuten askartelua, Jokikallas-Lahtinen sanoo.

Itse ehdokas katsoo ympärillään käyvää säpinää nöyrän kiitollisena.

– Pakkanen on täynnä leipomuksia. Äiti sanoi, että kaupan vehnästä ei parane olla, ja eipä ole tarvinnut sitä tarjotakaan. Suurena apuna leivonnaisten tekemisessä on tätini Mirja Minkkinen, joten terveiset ja kiitokset lähtee Konneveden suuntaan, Juho Kautto sanoo.

Heräämössä on vietetty erilaisia teemapäiviä ja vierailevia puhujiakin on saatu kuulla. Viime viikolla paikalle saapui neljä vasemmistoliiton ehdokasta teemalla ilmasto-oikeudenmukaisuus.

– Nuoria painaa eniten ilmastonmuutos, ja on ilo näin nuorena aikuisena todeta, että vasemmistoliitossa tehdään oikeudenmukaista ilmastopolitiikkaa. Pointti on se, jotta me voimme rakentaa yhteistä tulevaisuutta, meidän pitää kasvattaa lapset ajattelemaan: hyvä elämä ei tarvitse olla kiivasta ja materiaaliin nojaavaa, kiteytettiin Heräämössä.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy