ÄKS

Valomerkin jälkeen heiluteltiin nyrkkiä – ambulanssilla sairaalaan

20.07.2019 11:19
Poliisipartio hälytettiin Torikadulle, jossa ilmoitustietojen mukaan oli tapahtunut pahoinpitely.

 

Paikalta tavattiin parikymppinen mies, joka oli poistunut noin puoli tuntia aiemmin ravintolasta toisen miehen kanssa. Pizzerian kohdalla heidän luokseen oli tullut kolmen hengen seurue, joka oli myös ollut samassa ravintolassa iltaa viettämässä. Asianomistajaa oli alettu pahoinpidellä muun muassa nyrkillä lyömällä. Lisäksi hänet oli työnnetty seinää vasten ja pidetty kiinni kaulan alueelta.

Asianomistajan seurassa ollutta miestä oli pidelty kiinni, jottei hän pääsisi tilanteeseen väliin. Juosten tilanteesta karkuun päässyt pahoinpitelyn uhri lähti ambulanssilla sairaalaan tarkastuttamaan vammojaan. Tapahtuma-aika oli valomerkin jälkeistä elämää, kello  kellon ollessa lauantai-aamuna  03.52.

Vastaa

  1. 4711 sanoo:

    Tämä on ihan normaalia Äänekosken yöelämää. Järkevä pysyy pois kaduilta yöllä. Täällä vedetään turpaan jos tyyppi ei miellytä. Turha siitä on valittaa.

    1. E sanoo:

      Jospa ne ei-niin-järkevät, jotka ärsyyntyvät muista, pysyisivät kotona.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy