ÄKS

Valtuusto hyväksyi mukinoitta kaupungin tilinpäätöksen

11.06.2018 19:34 (muokattu 11.06.2018 19:43)
Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupungin tilinpäätöksen. Valtuustoryhmien puheenvuoroissa kiiteltiin virkamiehiä, polittiisia päättäjiä sekä edellisiä valtuustoja. Tilikauden ylijäämäksi karttui 7 599 704, 57 euroa.

 

Kaupunginjohtaja Matti Tuonosen mukaan vuosi 2017 oli vauhdikas.

– Tämä vuosi ja myös tulevat näyttävät vauhdin täyttämältä. Myönnän, että meillä on ongelmia hyvinvoinnin kanssa tietyissä ryhmissä. Nuorista olen myös huolissani, ja uskon, että heihin satsatut eurot maksavat itsensä takaisin. Meillä on varaa tehdä myös virheitä, mutta emme voi koko ajan rakentaa, sillä rakennuksissa ei onni piile. Otamme opiksi näistä talousarvion ylityksistä, Tuononen lupasi.

– Tiukan talouskurin ansiosta päästiin hyvään tulokseen. Teknisen toimen ylityksiin on kiinnitetty huomiota. Työttömyyden saaminen laskuun on positiivista, Seppo Ruotsalainen (sd) sanoi.

– Muuttuvassa ja hankalassa toimintaympäristössä, joka riepottelee koko Suomea. Kiitos virkamiehille, että olemme selvinneet hyvin. Kiitos kuuluu myös poliittisille päättäjille, jotka ovat näkemyseroista huolimatta vetäneet samaan suuntaan. Olemme hyvällä tiellä, Sirpa Martins (vas) linjasi.

– Keskustan ryhmä pitää positiivisen asiana, että olemme näin suuresti plussalla. Kiitos kuuluu operatiiviselle johdolle. Meillä on takanamme tekemisen vuosi, saimme tehtyä päätöksiä isoista asioista. Venymistä on tarvittu. Äänekosken asukasmäärää ei ole saatu nousemaan, joten meidän pitää löytää vetovoimatekijöitä, jotta saamme muuttoliikkeen kääntymään Äänekosken suuntaan. Hyväksymme tilinpäätöksen siinä muodossa kun se on esitetty, Leila Lindell sanoi.

– Nopeasti muuttuvassa maailmassa ylijäämäinen tulos on hyvä tulos. Hyvinvointikertomuksemme kertoo, ettei kaikilla kuitenkaan mene hyvin, Marke Tuominen (ps) muistutti.

– Olemme tehneet viime vuonna merkittäviä investointeja tulevaisuuteen. On hyvä, että olemme lähteneet satsaamaan kouluihin, sillä terveissä oloissa työskentely ja opiskelu on upea juttu. Satsataan asukasviihtyvyyteen ja keskustan alueeseen, ettei käy kuin Jyväskylässä, jossa keskusta on tyhjentynyt automarkettien ympäristöön, vihreiden Kimmo Tuikka muistutti.

– 2017 talouden tunnusluvut näyttävät hyvältä, sillä taloutta on hoidettu esimerkillisillä tavalla. Toivotaan, että investointien avulla pystymme elvyttämään elinvoimaamme ja asukaslukuamme. Täsmäinvestoinnit ovat tärkeitä, mutta niiden pitää maksaa myös itsensä takaisin. Pidetään kuri ja järki talouden hoidossa ja muistetaan tehdä riskiarviointeja, Olli Jämsen (kok) toivoi.

– Pöhinä on ollut hyvä, joten jatketaan samaan malliin, mutta panostetaan enemmän lapsiin ja nuoriin. Kiitämme virkamiehiä ansiokkaasta työstä ja kiitämme valtuustokumppaneita hyvästä yhteistyöstä, Piia Flink-Liimatainen sanoi.

Kaupunginvaltuusto: merkitsi yksimielisesti tiedoksi tilintarkastuskertomuksen tilikaudelta 1.1.-31.12.2017 ja hyväksyi kaupungin tilinpäätöksen. Valtuusto hyväksyi tilintarkastuskertomuksen kohdassa ”Tarkastuksen tulokset” mainitun talousarviopoikkeaman koskien kaupungin vuoden 2017 talousarviota, ja  myönsi vastuuvapauden kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille. Kaupunginvaltuusto päätti myös että tilikauden ylijäämä 7 599 704, 57 euroa siirretään taseeseen edellisten tilikausien yli-/alijäämätilil- le, jonka jälkeen taseessa on kertynyttä ylijäämää 7 860 466, 73 euroa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy