ÄKS

Valtuusto ottaa kantaa aktiivimalliin ja lähettää vetoomuksen työministeriöön siitä luopumisesta

13.11.2018 11:30 (muokattu 15.11.2018 21:59)
Valtuustosalissa käytiin värikäs keskustelu aktiivimallista.
Äänekosken kaupunki pyytää työministeriötä luopumaan aktiivimallista, joka on valtuuston päätöksen mukaan osoittautunut enemmänkin työnhakijoiden elämää vaikeuttavaksi ja heidän tulojaan leikkaavaksi kuin aidosti työllisyyttä lisääväksi toimenpiteeksi työmarkkinoilla. Missään muualla Suomessa ei ole vastaavaa aloitetta tehty. 

 

Marke Tuominen (ps) kritisoi, että aloitteen sisältö on muuttunut matkan varrella.

– Kirjoitin alkuperäiseen aloitteeseen nimeni, mutta en tähän, Tuominen painotti.

Aloitteen tehnyt Sirpa Martins (vas) sanoo, ettei aloite ei ole muuttunut hengeltään eikä kirjaimeltaan yhtään.

– Äänekoskella on tehty edistyksellistä työllisyyspolitiikkaa ja luotu hyviä rakenteita. Aloite ei ole muuttunut, kysynkin missä me näitä aloitteita ja asioita käsiteltäisi, jos ei täällä valtuustosalissa. Valtiovallan taholta tulee kuntalaisten elämää heikentäviä ulostuloja. Tässä ulosmitataan ja pakkolunastetaan ihmisten ostovoimaa ja se syö kuntamme elinkeinoelämää, Martins kärjisti ja yksinkertaisti aloitteen sanomaa.

– Pysytään ruodussa sen osalta, että päätetään asioista mistä meidän pitää päättää, Leila Lindell (kesk) sanoi, ja esitti, että hallituksen päätöksestä poistetaan kohta, jossa kaupunki pyytää työministeriötä luopumaan aktiivimallista.

– Nyt näyttää, että yritetään ottaa liian iso rooli, Matti Tiusanen (kesk) komppasi Lindelliä.

– Ei ole meidän tehtävä alkaa neuvoa eduskuntaa ja siksi tämä on kieltämättä erikoinen aloite. Pitää muistaa, että valtakunnan tasolla työttömyytemme on laskenut, Harri Piilonen (kesk) sanoi.

Kun eduskunnassa laaditaan lakeja, myös kunnat osallistuvat sen valmisteluun.

– Kun kaupungilta pyydetään virallinen lausunto lakialoitteeseen, ja me annamme sen. Mielestäni meidän kannanottomme ei ole tässä vaiheessa arvostella voimassa olevia lakeja. Kun demokratiassa lakialoite hyväksytään, sen vaikuttamispaikka on mennyt jo ohi,  kaupunginjohtaja Matti Tuononen sanoi.

Myös Tommi Lunttila (kok) pohti, ettei valtuustosali ei ole oikea paikka asiaa käsittelemään. Hän kuitenkin kertoi ymmärtävänsä aloitteen allekirjoittaneita henkilöitä. Aktiivimallin osalta hän huomaa parantamisen varaa.

– Tämä sali on väärä paikka käydä asiaa läpi. Kohta ei uskalla kirjoittaa nimeä valtuustoaloitteisiin, kun ei tiedä miten ne matkan varrella hallituksessa muuttuvat, Lunttila sanoi.

Pentti Salminen (sd) sanoi, että kärpäsestä tehdään nyt härkästä.

– Jos me todella olemme huolissamme äänekoskelaisten eduista, niin näe estettä vaikuttaa siihen, etteikö kannanottoamme voisi ministeriöön lähettää.  Jos me lähetämme täältä kannanoton, ministeriössä osataan suhtautua siihen oikealla tavalla. Tämä ei maata mullista eikä syökse sosialismiin. Olen edelleen aloitteen kannalla, ja tästä on turha tällaista revohkaa tehdä, Salminen sanoi.

Leila Lindell teki esityksen, ettei kaupunki lähetä ministeriölle pyyntöä vetäytyä aktiviimallista.

Äänestyksen jälkeen, äänin 25-17 kaupunginhallituksen ehdotus tuli päätökseksi. Aloitteen kannalla oli sosialidemokraattien ja vasemmistoliiton valtuustoryhmät sekä perussuomalaisten Lauri Lax, Marko Laitinen ja Joni Kotilainen.

Marke Tuominen, Anna-Riikka Pentipuro, Leila Lindell Matti Tiusanen, Harri Piilonen, Pentti Piilonen, Tommi Lunttila, Tarja Pullinen, Riku Tulla, Jari Halttunen, Seppo Hänninen ja Risto Kumpu jättivät asiasta eriävän mielipiteen.

 

Vastaa käyttäjälle Työn perässä tullutPeruuta vastaus

  1. Pekune sanoo:

    Jos Äänekosken poliitikot ei parempaan pysty, niin Näivettylän kylä tästä kehittyy. Jos ei nyt ihan heti niin sitten 5-10 vuoden sisällä. Mielestäni äänekoskelaisten poliitikkojen rooli ei voi olla hallituksen hyviä saavutuksia lyödä lyttyyn vaan miettiä mm. sitä, mitä he voisivat tehdä äänekoskelaisten yritysten menestymisen eteen. Pystyykö lähiseudun yritykset sittenkin tuottamaan palveluja kokonaistaloudellisemmin kuin kaukana (50-500 km) toimivat?

    1. Työn perässä tullut sanoo:

      Olen Pekunen kanssa samaa mieltä. Tällä politiikallako vasemmisto enemmistö yrittää varmistaa nykyisen väestökehityksen (tänä vuonna jo n. -200) edelleen jatkumisen ja väestörakenteen vääristymisen.
      Olisipa meilläkin välivaalit niin ei tarvitsisi enää kahta vuotta tätä menoa seurata.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy