ÄKS

Valtuusto siunasi 300 000 euroa Konginkankaan hevosurheilukeskuksen maneesihankkeeseen

18.02.2019 18:34 (muokattu 18.02.2019 18:37)
Hevosurheilukeskusta on suunniteltu laajalla rintamalla. Suunnitelmaa toteutetaan pala palalta. Havainnekuva, miltä hevosurheilukeskus voisi tulevaisuudessa näyttää.
Kaupunginvaltuustossa keskusteltiin Konginkankaan maneesihankkeesta, ennen kuin päätös nuijittiin. 

 

Kaupunginhallitus päätti viikko sitten kokouksessaan hakea Keski-Suomen ELY-keskuksen maaseutuyksiköltä yleishyödyllistä investointiavustusta 70 prosenttia maneesihankkeen kustannuksista. Samalla se esitti valtuustolle 300 000 euron lisämäärärahan myöntämistä edellyttäen, että ELY-keskus myöntää hankkeelle haettavan avustuksen.

Valtuutossa oltiin maneesihankkeen puolella vaikka soraääniäkin kuultiin.

Lauri Laxin (ps) mukaan hanke on loistava.

– Saadaan miljoonahalli 300 000 eurolla, ja Äänekoski kehittyy pohjoisenkin suuntaan, Lax sanoi.

Marke Tuominen (ps) pitää hyvänä kylien kehittämistä.

– Minua askarruttaa käyttökulut. En usko että laskettu 16 000 euroa riittää käyttökuluihin vuodessa. Onko meillä nyt piikki auki, sillä en usko, että hevosvoimat ja harrastajat voivat kuluja kattaa, Tuominen sanoi.

Pentti Salminen (sd) komppasi Tuomista.

– Me valtuutetut emme ole saaneet tietoa riskeistä, mitä hanke sisältään. Olenko taas tekemässä päätöstä, jonka hinnasta en tiedä mitään. Valtuuston pitäisi saada asialliset tiedot kuluista, ennen kuin se päättää mitään, Salminen sanoi.

Pentti Piilonen (kesk) piti maneesia kannattavana hankkeena, joka säteilee hyvää moneen asiaan.

– Tämä maksaa meille, mutta on sen väärtti, Piilonen sanoi.

Leila Lindell (kesk) sanoi liiketoimintasuunnitelman olevan tarkkaan laadittu myös taloushallinnan osalta.

– Hanke on uskottavalla pohjalla, Lindell sanoi.

Marko Laitinen (ps) sanoi, että tämä saattaa olla hallihankkeista ainoa, jolla saadaan muuttajia Äänekoskelle.

Anna-Riitta Pentinpuro (kesk) mietti, riittääkö hevosväellä motivaatiota ylläpitää toimintaa.

– Tämä ei saa tuottaa voittoa, mutta entäpä jos alkaa tulla tappiota? Pohdin myös, riittääkö viiden asteen lämpötila ratsastajille, Pentinpuro pohti mutta sanoi kannattavansa hanketta.

Harri Piilonen (kesk) pitää hanketta hyvänä signaalina.

– Tämän tason maneesia ei ole joka paikassa, eikä tätä pidä torpata, vaan viedä maaliin saakka, Piilonen sanoi.

– Ollaan kohtuullisen turvallisesti liikkeellä tässä, sillä ELY-keskuksella on leveämmät hartiat kuin meillä täällä valtuustossa, Risto Kumpu (kesk) sanoi.

Äänekosken kaupunginhallitus on hyväksynyt marraskuussa maneesikiinteistölle haetun suunnittelutarveratkaisun, joka on saanut jo lainvoiman. Aiemman päätöksen mukaan rakennuslupa haetaan, mikäli hanke saa alustavan rahoituspäätöksen ELY:ltä ja kaupunki rahoittaa omarahoitusosuuden.

 

Vastaa käyttäjälle KirsikkaPeruuta vastaus

  1. seppo sanoo:

    Ketkä vastustivat?

  2. mau sanoo:

    Kysyisin: ketkä kannattivat ? Jos ja kun ko. maneesi tuottaa tappiota niin tiedämme kenen pussilla käydä.

    1. Kysyisin minäkin sanoo:

      Kuinka moni muu kaupungin liikuntapaikka/urheiluhalli tuottaa voittoa? Parhaassa tapauksessa maneesi tuo alueelle uusia asukkaita ja yrityksiä ja näin ollen runsaasti veroeuroja, myös tulevaisuuden veronmaksajia lapsiperheiden myötä.

  3. Hks sanoo:

    Tässä viedään sitten leipä muilta ratsuyrittäjiltä, kun julkinensektori tulee yksityisten tontille. Ei mitään mahdollisuuksia enää muilla

    1. Väärinkäsityksiä sanoo:

      Tämä julkinen maneesi nimenomaan tukee jo olemassa olevien sekä toivottavasti myös tulevaisuudessa uusien aloittavien yrittäjien toimintaa täydentämällä palvelua alalla. Vastaavaa ei ole kellään tarjolla. Maneesin käytön hintakaan ei tule olemaan halvempi koska isomman ja lämmitetyn maneesin käyttökulutkin ovat suuremmat.

  4. Hks sanoo:

    Nämä julkiset maneesihankkeet ovat kaatuneet hallintoikeudessa, koska jos yksityiselle myönnetään lupa rakentaa talli maneesin viereen katsotaan se kunnan suosivan yhtä yrittäjää.

    1. Väärinkäsityksiä sanoo:

      Jos alueelle tulee talliyrittäjiä, he maksavat maneesin käytöstä saman verran vuokraa kuin muutkin käyttäjät ja ovat samanarvoisessa asemassa muiden kanssa maneesin käyttöaikoja varatessaan. Toivottavasti alueelle rakentuu joskus enemmänkin kuin yksi talli. Maneesia ei siis missään tapauksessa olla rakentamassa kenellekään yhdelle tulevalle talliyrittäjälle vaan koko Keski-Suomen (ja koko Suomen kilpaileville) hevosharrastajille. Jos jonkun Äänekoskelainen mielestä 20km on pitkä matka niin monet naapurikuntalaiset ja jopa naapurimaakuntalaiset osaavat onneksi arvostaa hallin keskeistä sijaintia hyvien kulkuyhteyksien päässä.

      1. Hks sanoo:

        Kaunis ajatus sinällänsä, mutta käytännössä tämä maneesi tulee käyttöön sille yrittäjälle joka saa luvan rakentaa talli maneesin viereen. Jos rakennat tallin kauemmaksi kulkeminen hankaloituu maneesille ja asiakkaat valitsevat paremmalla paikalla olevan tallin. Eikö tässä ole kenenkään muun mielestä ainekset niin meheviin riitoihin tallien sijoittelusta? Ongelmia tulee varmasti olemaan. Käytännössä talli alueelle ei tule mahtumaan rajattomasti yrittäjiä joten julkisilla varoilla tuettu ja rakennettu maneesi suosii pakostikkin jotain yrittäjää jos se ei ole kunta. Kunta tuskin alkaa talliyrittäjäksi.

  5. 4711 sanoo:

    Onpa taas hieno homma kun Äänekoskelle ollaan hankkimassa jotain uutta, niin johan löytyy valittajia. Jos tänne ei saada mitään uutta niin pian käy niin että se viimeinen sammuttaa ne valot. Kyllä niitä vero euroja tuntuu löytyvän moneen muuhunkin paikkaan.

  6. Kirsikka sanoo:

    Mahtavaa, että edes yksi kunta tohtii toimia kuten Ruotsissa. Siellä kunnat mahdollistavat rstsastusharrastuksen siinä missä muutkin harrastukset. Eiköhän myös koiraharrastajat mahdu samaan maneesiin, kuten muuallakin.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy