ÄKS

Valtuustoaloitteessa esitetään Mämmelle uutta koulua

11.06.2018 18:10 (muokattu 11.06.2018 19:18)
Mämmen koulu sijäitsee Teollisuuskadun päässä entisen Teknologiakeskuksen tiloissa. Kuva Pedanet
Keskustan valtuustoryhmän ja muutaman muun valtuutetun allekirjoittamassa valtuustoaloitteessa toivotaan Äänekosken kouluverkkoa uudelleen tarkasteluun. Mämmelle halutaan uusi koulu. 

 

18 valtuutetun allekirjoittamassa valtuustoaloitteessa muistutetaan, kuinka Äänekosken kaupunkistrategian missiona on, että kaupunki edistää asukkaidensa hyvinvointia.

– Kaupungin asukasluku on pienenevä ja kaupungin tekemät ratkaisut mm kouluverkon osalta ovat olleet sellaisia että palveluita keskitetään. Saavuttaakseen toisenlaisen kehityksen on tärkeää, että kaupungilla olisi rohkeutta katsoa asioita uudesta näkökulmasta ja ottaa mm kouluverkko uudelleen tarkasteluun  ja samalla myös käsittelyyn uuden koulun rakentamisen Mämmelle.

Aloitteessa kerrotaan, että Mämmen koulu olisi ehdoton vetovoimatekijä uusille asukkaille.

– Keskuskoulun oppilasmäärä pienenee ja samaan aikaan viheralueen kouluilla oppilasmäärä pysyy vakaana. Tuskin väestökasvultaan kasvava  Mämmen alue ja  koulu olisi tässä poikkeustapaus vaan oppilasmäärään kasvu olisi uuden nelostien rakentumisen jälkeen taattu. Myös uuden Kotakennään II kaava-alue edesauttaa ja luo tarpeen sekä tukee uuden koulun perustamista.

Aloitteessa lasketaan, että tällä olisi vaikutuksia kuljetuskustannusten pienenemiseen ja inhimillisemmän pituisiin koulupäiviin oppilaille.

– Meillä itse kullakin on vahvoja käsityksiä siitä, mikä nykyisessä koulussa on hyvää ja mikä huonoa. Eri asiantuntijoilla on koulutukseen, osaamiseen ja kokemuksiinsa perustuvia vahvoja mielipiteitä ja käsityksiä ”hyvästä koulusta”. Virkamiehet valmistelevat kouluja koskevia päätöksiä usein pelkästään kovien toiminnallisten ja taloudellisten paineiden alla. Tällaisissa paine tilanteissa on kuitenkin muistettava, että koulu merkitsee aina yhteisölle ja yksilölle muutosta ja mahdollisuutta kehittyä.

Aloitteessa pohditaan, että koulun rakentaja voisi olla myös kuntaorganisaation ulkopuolinen taho.

– Eli rakennettaisi samalla mallilla kuin monitoimitalo Kotakennäälle.

Aloitteessa sanotaan myös, että ratkaisulla olisi myös erittäin positiivinen vaikutus Äänekosken imagolle.

– Samalla tulisi myös  positiivisia taloudellisia vaikutuksia, kun asukas muutto virta saataisiin käännettyä positiiviseksi. Kunta saisi lisää verotuloja ja  myös valtion tuki osuuksien kasvu vähentäisi talouden negatiivista painetta.

 

 

Vastaa

  1. Kalle Halminen sanoo:

    En jotenkin jaksa uskoa että koulun rakentaminen mämmelle toisi näitä taloudellisesti positiivisia vaikutuksia ei tänne yhtään sen enempää tai vähempää muuta ihmisiä oli mämmellä koulua tai ei.. eikö tätä asiaa ole jo vatvottu ihan tarpeeksi?

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy