ÄKS

Vaneritehdas seisoo kolme päivää – lakkovahdit portilla

25.10.2018 10:04
Suolahden Metsä Woodin tehtaiden pääluottamusmies Osmo Kääriäinen ja työsuojeluvaltuutettu Pasi Hartikka asettautuivat ensimmäiseen lakkovuoroon.
Suolahden vaneritehtaan piippu ei tupruta savua. Siitä pitää huolen lakkovahdit sekä lakkoilevat työntekijät. 

 

Teollisuusliiton hallituksen julistama lakko konkretisoitui  Suolahden vaneritehtailla torstaina 25. lokakuuta klo 06.00. Yövuoro oli aloittanut jo tuotannon alasajon. Lakko päättyy sunnuntaiaamuna 28.10. kello 06.00. Kaikki työt ovat lakossa, eli lakko koskee kaikkia Metsä Woodin työntekijöitä, pois lukien voimalaitoksen, joka tuottaa Suolahteen lämpöä. Lakko pysäytti myös Äänekosken viilutehtaan.

– Voimalaitos suljetaan aina lakon ulkopuolelle, sillä sen käynti on turvattava, pääluottamusmies Osmo Kääriäinen painottaa. 

Suolahden tehtailla lakkoon osallistuu reilut 400 henkilöä, näistä viitisentoista on Pron toimihenkilöitä. Tehdasalueella toimivat Quant ja Fin-Terpuu ei ole lakonalaisten toimipaikkojen joukossa.

Metsä Woodin Suolahden tehtaalla ensimmäisen lakkovahtivuoroon asettui Kääriäisen lisäksi työsuojeluvaltuutettu Pasi Hartikka. Rankka räntäsade koettiin vain pukeutumiskysymykseksi. 

– Tämä on perinteinen lakkosää, kaksikko veisteli. 

Perinteestä ei niinkään voida puhua, sillä edellisen kerran tehtaat seisoivat lakon vuoksi kymmenen vuotta sitten. Rikkureita ei ole viljalti näkynyt. 

– Yksi aamuvuorolainen käveli portista sisään. Kävimme hänen kanssaan pienen sanailun, mutta ketään me emme voi estää tulemasta töihin, mutta voimme muistuttaa olevamme lakossa, Hartikka sanoo. 

Pääluottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun aamuvuoro portilla alkoi jo klo 05.15. Hartikka ja Kääriäinen päivystävät portilla puolille päivin, sen jälkeen vaihtuu lakkovahtivuoro.

– Normaalisti vuoro on noin parin tunnin mittainen. Yöllä emme päivystä, ja viimeiset lakkovahdit poistuvat noin klo 22.30. Aamulla palaamme taas portille, Kääriäinen kertoo. 

Kääriäinen sanoo, ettei Suolahden tehtailla ole tapahtunut sääntöjen vastaisia irtisanomisia. 

– Painotan, että lakko kohdistuu Suomen hallitusta kohtaan, ei työnantajaa kohtaan, tämä on siinä mielessä erilainen lakko. Toimenpiteet jotka on julistettu teollisuusliiton ja muiden liittojen toimesta kohdistuvat Sipilän hallituksen toimia vastaan. Muuta vaihtoehtoa ei ole, kuin että hallitus vetää valmisteilla olevan lakiesityksensä pois. Olemme valmiita neuvottelemaan työelämään kohdistuvista uudistuksista, Kääriäinen sanoo. 

Kääriäinen ja Hartikka kertovat, että työntekijöillä on kova henki päällä lähteä mukaan lakkoon. 

– Meillä on aina ollut vahvat rivit silloin kun tulee tarve taistella, Kääriäinen sanoo. 

– Minulta ennätettiin jo kysyä, milloin päästää lakkoilemaan, Hartikka lisää. 

Tehtaan johdolta ei ole lakolle ymmärrystä tullut. Lakko pysäyttää totaalisesti tuotannon kolmelta päivältä. 

– Paikallisesti olemme työnantajan kanssa hyvissä puheväleissä, Kääriäinen sanoo, eikä lähde arvioimaan euroja tai kuutiomääriä joita lakko syö. 

Kääriäinen ja Hartikka eivät osaa ennustaa, millaiseksi tilanne saattaa vielä eskaloitua. 

– Meillä on valmiudet laajentaa lakkoa. Toivomme kuitenkin, että sopu asialle löytyy, ja pääsemme päiväjärjestykseen, he sanovat. 

Teollisuusiittoon kuuluville lakkoileville jäsenille maksetaan lakkoavustus. 

– Se on sata euroa päivältä, Kääriäinen sanoo. 

Vastaa käyttäjälle Hannu HiekkalaPeruuta vastaus

  1. vai niin... sanoo:

    Innokasta porukka tuntuu olevan lakkoiluun. Kas kummaa ettei työantaja ratkea riemusta.

  2. Hannu Hiekkala sanoo:

    Niinpä uusi tehdas meni Viroon. Onkohan ne myötätuntolakossa?

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy