ÄKS

Vankikarkuri edelleen vapaalla jalalla – vanki on Likolahden puukottaja

28.03.2015 10:20 (muokattu 28.03.2015 17:23)
Kuvan henkilö ei liity tapaukseen. Gìpics via photopin cc
Perjantai-iltapäivänä kello 15 sukulaisensa hautajaisista karannut elinkautista murhasta istuvaa vankia ei tavoitettu yön aikana mittavista etsinnöistä huolimatta.

 

Vanki karkasi kolmen vartijan hoteista perjantaina noin kello 15. Poliisi suoritti yön aikana mittavia alueellisia etsintöjä sekä kotietsintöjä vangin lähipiiriin. Poliisi ei ole kuitenkaan toistaiseksi tavoittanut karkuria. Vanki karkasi tapahtumapaikalta paikalla odottaneen pakoauton kyydissä.

Pakoauto on jo tavoitettu ja autosta kohdattiin useampi henkilö, joita tällä hetkellä kuulustellaan tapauksen johdosta.

Karannut vanki on vuonna 1993 syntynyt mies, joka istui elinkautisrangaistustaan Sukevan vankilassa murhasta. Kyseessä on sama henkilö, joka vangittiin Likolahdessa vuoden 2011 uudenvuoden yönä tapahtuneesta puukotuksesta. Sisä-Suomen poliisilaitos ja tutkinnanjohtaja Reima Rossi eivät pidä vankia kuitenkaan vaarallisena yleisölle.

– Vaikka uhrilla on tällainen tausta, en usko hänestä kuitenkaan olevan vaaraa ulkopuolisille. Vankikarkurit kuitenkin tavoitetaan aina, ennemmin tai myöhemmin, tutkinnanjohtaja Reima Rossi kertoo.

Miehen tuntomerkkejä selvitellään tällä hetkellä jotka poliisi julkistaa niiden varmistuessa.

Vastaa

  1. Jouni Nikkala sanoo:

    Pidetään toi kommentti mielessä kun löytyy joku sivullinen mora keuhkoissa.

  2. Päällikkö sanoo:

    Helevetin kytät voisi oikeasti kertoa mitkä hullut liikkuu vapaana. Enpä olisi lähtenyt koiran kanssa illalla pihalle jos oisin tiennyt mitä sakkia siellä liikkuu. Täysin edesvastuutonta POLIISIlta. Eihän tuommoinen päästään sekaisin oleva puukkosankari mitään vaaraa aiheuta voi *****.

  3. Peksi sanoo:

    Mistä ja milloin tämä pakoauto löydettiin? Missä viipyy nimi ja kuva vangista?
    Ihme suojelua taas kerran.

  4. vai niin... sanoo:

    Voihan ne tuntomerkit julkaista…on jo kohtuullisen paljon annettu etumatkaa.

  5. täsää sanoo:

    Jos te tyhjän huuteliat olisitte asioista yhtään perillä niin tietäsitte kuka on kyseessä. Vaikka google laulamaan jossei muuten raksuta kuka on kyseessä…

    1. Sasi sanoo:

      Joka tappaa,ei voi olla vaaraton!!!t:psykiatriaan erikoistunut

    2. vai niin... sanoo:

      Käsittääkseni tuntomerkit annetaan siitä syystä julkisuuteen että rikollisen voisi tunnistaa muutkin kuin tutut ja ystävät. Että se siitä ”tyhjän huutelusta”…

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy