ÄKS

Varastelu maistui Huiman tytöille – ja kotitaika kesti

22.12.2014 13:19

Koripalloa, B-tyttöjen SM-sarja
Huima–Espoo Basket Team 50–40

Yhteensä 90 pistettä yhdessä koripallopelissä on vähän. Myös B-ikäisten peleissä.

Mutta vaikka korinteko on vaikeaa, riittää, jos sen tekee vastustajalle vielä vaikeammaksi – esimerkiksi käymällä pallovarkaissa. Näin toimivat Huiman tytöt sunnuntaina kotisalissaan Liikkarilla.

Voitto EBT:stä tiesi sitä, että Huima nousi sarjataulokossa viidennelle sijalle samaan pistemäärään kolmantena olevan helsinkiläisen MuKin kanssa. Munkkiniemeläiset ovat tosin pelanneet yhden ottelun vähemmän.

Asema on kevättä ajatellen mainio, sillä sarjan neljä parasta jatkaa keväällä pudotuspeleihin.

Huiman on toki syytä vielä petrata suorituksiaan etenkin vieraskentällä. Mervi Nurmen suojatit ovat voittaneet kaikki syksyn viisi kotipeliään, mutta neljästä vieraspelistään vain yhden.

EBT-peli eteni varsin tasaisesti kolmannen jakson lopulle. Päätösjakson alussa Huima karkasi kymmenen pisteen päähän ja piti asemansa loppuun saakka.

Huima oli pelissä melkoinen rosmo. Venla Liimataisen (9 riistoa) ja Mette Laineen (8) johdolla Huima varasti pallon espoolaisilta peräti 30 kertaa. EBT kykeni samaan vain 11 kertaa.

Liimatainen (12/9) kunnostautui myös pisteissä ja levypalloissa. Lainekin kokosi 11 pistettä. Vahvasti pelasivat myös Klaara Syvänperä (10/7), Mimmi Peuhkurinen (8/4/4 riistoa) ja Johanna Lepikko (5/13).

Ottelun tilastot
Sarjataulukko

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy