ÄKS

Varastetulla autolla ojaan ja kolmesti katon kautta ympäri – kuski 17-vuotias ja kännissä

18.12.2014 19:36 (muokattu 18.12.2014 19:41)
Kuvassa vuosimallin 1998 Accord, joka ei kuitenkaan liity tapaukseen. Kuva: Wikimedia commons.

Nuorilla miehillä on usein tarvetta varastaa auto ja ajella sillä humalassa. Kaksi äänekoskelaista teiniä toteutti tarpeensa pakkasyönä alkuvuodesta.

16- ja 17-vuotiaat poikien hetki koitti perjantaina vastaisena yönä 24. tammikuuta. Kaksikko varasti lukitsemattoman, vuosimallin 1998 Honda Accordin omakotitalon pihalta Äänekosken keskustaajamasta.

Pojat ajelivat yöllä eri puolilla Äänekoskea. Illan ja yön ohjelmaan kuului myös alkoholin nauttiminen.

Lopulta kaksikko päätyi Koiviston suunnalle. Niinivedentiellä, lähellä Myllyperää, autoa ajanut 17-vuotias menetti otteen tiestä oikealle kaartuvassa alamäessä.

Vauhti oli kova. Auto suistui ojaan tien oikealle puolelle ja pyöri ainakin kolmesti katon kautta ympäri.

AUTO romuttui lunastuskuntoon, mutta luvattomille kännikuskeille ei käynyt pahemmin. Kaksikko jätti auton ojaan ja poistui paikalta. Pakkasta Äänekoskella oli koko yön ajan 26–27 astetta.

Teon seurauksena Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi 17-vuotiaan moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. 16-vuotias todettiin syylliseksi liikenneturvallisuuden vaarantamista lukuunottamatta samoihin tekoihin.

Oikeudessa puitiin, josko 17-vuotiaan liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja rattijuopumus olisi pitänyt tuomita törkeinä. Kuski kertoi juoneensa iltakahdeksasta alkaen 15 olutta ennen ajoon lähtöä. Varmuutta 1,2 promillen ylittämisestä ei ollut, joten törkeän rajan ei voitu katsoa tulleen ylitetyksi.

Kyseisen rajan samainen nuorukainen ylitti kuitenkin mopolla toukokuun lopulla. Hän jäi Äänekosken taajamassa kiinni ajettuaan 1,48 promillen humalassa.

NYTTEMMIN 18 vuotta täyttänyt nuorukainen tuomittiin 60 päivän ehdolliseen vankeuteen. Nuorempi kännikuski sai 30 päivää ehdollista.

Kaksikko joutuu lisäksi korvaamaan yhdessä romuksi menneestä Accordista, hinauksesta ynnä muusta sen omistajalle yhteensä noin 2500 euroa. Oikeudenkäyntikustannuksia nuorukaisille tuli maksettavaksi 1550 euroa.

ÄKS kertoi ojaanajosta tuoreeltaan tammikuussa näin.

 

Vastaa

  1. Ari A sanoo:

    ”Nuorilla miehillä on usein tarvetta varastaa auto ja ajella sillä humalassa.”

    No onneksi nyt ei sentään ihan näin. Kyllä tuo suhteellisen harvinaista on. En sitten tiedä paikallisista eroista.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy