ÄKS

Varjolapsille jättistipendi Teatris-tapahtumasta

26.05.2019 19:06
Äänekosken Teatterin Varjolapset osallistuivat Jyväskylässä järjestettyyn valtakunnalliseen nuorisoteatteritapahtumaan tänä
viikonloppuna. Viikonlopun aikana nähtiin viisikymmentä esitystä ympäri suomea.

 

Teatris ei ole kilpailu, vaan siellä jaetaan stipendejä eri kriteerein. Yksi tapahtuman viidestä raadista myönsi 1050 euron arvoisen
stipendin Varjolasten ryhmälle. Tämä oli yksi tapahtuman suurimmista stipendeistä.

Perusteluissa raati korosti esityksen ”Veden paino” luottamuksellista vuorovaikutusta ja kiitti henkilökohtaisista aiheista tehdyn esityksen
laajenemista universaaliksi. Raati halusi tukea arvokkaan toiminnan jatkumista. Koko Varjolasten ryhmä on huikean iloinen saamastaan
tunnustuksesta.

– Reissulla oli parasta kun näki muiden esityksiä ja sai itse lisää rohkeutta esiintymiseensä, kommentoi reissussa mukana ollut Kerttu
Rautiainen ryytyneenä ja onnellisena.

Ensi vuosi on Varjolasten kymmenes toimintavuosi ja stipendi antaa juhlavuoteen upean startin. Ryhmään otetaan mukaan uusia
yläkouluikäisiä ja sitä vanhempia nuoria aina syksyisin.

Vastaa

  1. Kari Taipale sanoo:

    Kyllä Varjolapset on niiiin parhaita.. Hyvä Pilvi ja ryhmä

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy