ÄKS

Varo – epäilyttävistä kaupustelijoista pyydetään havaintoja hätäkeskukseen

17.07.2013 20:25 (muokattu 17.07.2013 20:27)
Poliisi kehottaa pitämään oven kiinni, jos epäilyttävä kaupustelija iskee ovelle.

Poliisi varoittaa Äänekosken alueella kiertelevistä kaupustelijoista ja pyytää kertomaan kahden miehen liikkeistä suoraan hätäkeskukseen. Ainakin Liimattalan ja Konginkankaan alueilla on tänään tiistaina kiertänyt kaksi puolalaisiksi opiskelijoiksi esittäytynyttä nuorta miestä, joiden aikeita poliisi pitää arveluttavina.

– Miehet liikkuvat polkupyörillä kauppaamassa tauluja. Epäilemme, että he käyvät tarkistamassa tilanteen etukäteen ja pyrkivät murtautumaan sisälle myöhemmin, Keski-Suomen poliisista kerrotaan.

Poliisi kehottaa ihmisiä pitämään ovet lukossa ja soittamaan heti miehet havaittuaan hätäkeskukseen.

– He yrittävät tulla väkisin sisälle, joten ovea ei kannata aukaista. Toivomme saavamme miehet kiinni mahdollisimman nopeasti.

Vastaa

  1. Jari Haapamäki sanoo:

    Jep, yksi kulki Hietamallakin muutama päivä sitten.

  2. Mirjami Jurvanen sanoo:

    Tänään keskiviikkona n. kello 16:ta toinen noista kaupustelijoista kävi meillä mökillämme kaupaten ovitauluja, joita oli iso kassillinen. Jo silloin tuli mieleen että ovat kartoittamassa mökkejä järven rannalla, että missä ei olla kotona, murtautuminen mielessä. Meidän miehet oli pihassa korjaamassa autoa. Kaveri tuli taulujensa kanssa mökin eteiseen ja uteli monesti, onko toi mies sun miehesi. Eli otettiin selvää ketä mökissä asuu. Ilmoitin tään hätäkeskukselle, jossa sanottiin että jos näet kaupustelijat, ota heistä valokuva ja tuntomerkit ja vie poliisille.

  3. Mirjami Jurvanen sanoo:

    Lisäys eiliseen tekstiini: Se huonoo suomea puhuva ovitaulujen kaupustelija tuli eilen jalkaisin mökilleni: Konginkankaan Liimattalaan, siis Nelostienristeyksestä kilometri Liimattalaan päin.

    1. Mikko Parantainen sanoo:

      Honkolassa Kolunpohjantiellä myös olivat pyörineet

  4. Manta Tuomi sanoo:

    Täällä kävi äsken (18.7.2013 kello 14.30) puolalaiseksi opiskelijaksi esittäytynyt nuori tyyppi myymässä eläinaiheisia käsitöitä ja minä ostin häneltä tuollaisen tervetuloa -ovikyltin. En ollut tällaista lukenut. :/

    Polkupyörällä liikuskeli, ei yrittänyt tulla missään vaiheessa sisälle ja oli kohtelias. Pelkäsi kai meidän koiria.

    Liikkuu tällä hetkellä siis Karstulan Vastingilla.

    1. Taizka sanoo:

      Perjantai-iltana 12.7 ”opiskelijapoika” kauppasi puusta valmistettuja käsitöitä Palsankylällä. Polkupyörällä ajeli, oli kohtelias vaikken ostanut.

  5. rane sanoo:

    Alkuviikolla Sumiaisissa siististi pukeutunut polakki kauppasi jotain, vaimo veti kuitenkin oven kiinni….

  6. Pentti Oikarinen sanoo:

    Kyseisillä herroilla on auto vähän matkan päässä odottamassa ja soittavat pojat paikalle jos asunto on tyhjä. Itselle jos kohdalle sattuu niin laitan nippusiteisiin ja soitan virkavallan paikalle.

  7. leila määttänen sanoo:

    eilen perjantaina yks kauppas töitään Soinissa

  8. nina sanoo:

    Tiistaina 10.6. käväisi meidän pihassa nuorempi pitkähiuksinen nainen kauppaamassa jotain ovikylttejä. Kertoi olevansa puolalainen opiskelija. Vähässäkyrössä liikkui, ei tietoa millä kulki koska pihasta lähti ainakin kävellen.

    1. MaRa sanoo:

      Tämä kirjoitus koskee Äänekoskea ja on viime kesältä, en tiedä miten tähän ylipäätään löysit kommentoimaan 😉

  9. Sari sanoo:

    Pitääpä pitää vahtikoira ”viritettynä”! 😀

    1. Noora sanoo:

      Konnevedellä kävi viikko sitten ulkomaalainen mies, joka sanoi että on puolasta tullut pyörällä ja hän halusi renkaisiin ilmaa. Tarkistuskierroksella vissiinkin kävi

  10. Anne Hytönen sanoo:

    Koivistossa kävi mun porukoitten luona keskiviikkona naiskaupustelija ulkomaalainen ja ajoi kans polkupyörällä ja yritti myydä jotain krääsää..xD

    1. Sinikka Nylund sanoo:

      Noin 9. lokakuuta lähtien juuri samanlaista toimintaa Vihdissä. Ovat kiertäneet huolellisesti eri paikoissa monena päivänä. On valkoinen pakettiauto Viron rekkareissa (taulukauppias) ja Suomen rekkareissa valkoinen ford transit. Sieltä lähtee 3 kaveria pyörällä ympäriinsä ”kaupustelemaan”.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy