ÄKS

Vaskiseitsikko Novus töräyttää Suolahden ostarilla

10.07.2018 10:37 (muokattu 10.07.2018 10:40)
Vaskiseitsikko Novus järjestää heinäkuussa 2018 konserttikiertueen ja pysähtyy Suolahdessa 12. heinäkuuta.

Kiertueen tavoitteena on vaalia ja elvyttää suomalaista vaskiseitsikkoperinnettä. Konsertit järjestetään paikkakunnilla, joilla on harjoitettu saha-, paperi- tai uittoteollisuutta.

Vaskiseitsikko Novus syntyi nuorten muusikoiden mielenkiinnosta suomalaista seitsikkoperinnettä kohtaan. Konsertin alkupuoliskolla kuullaan suurten suomalaisten säveltäjien kuten Jean Sibeliuksen ja Toivo Kuulan vaskiseitsikolle säveltämiä teoksia. Konsertin loppupuoliskolla voi halutessaan tanssia ikivihreiden viihde- ja tanssimusiikin helmien tahtiin.

Aikana ennen radiota vaskiseitsikot vastasivat usein musiikin esittämisestä sekä juhlatilaisuuksissa että kansaa tanssittaen ympäri Suomen. Kulta-aikanaan 1800- ja 1900- lukujen taitteessa vaskiseitsikkoja perustettiin laajalti koko maassa ja esimerkiksi monilla tehtailla sekä sahoilla oli omat seitsikkonsa.

Valtaosa aikansa merkittävistä suomalaissäveltäjistä, esimerkiksi Jean Sibelius, Leevi Madetoja ja Toivo Kuula, sävelsivät teoksia varta vasten seitsikoille. Vaskiseitsikkoon kuuluu Es-kornetti, kaksi B-kornettia, alttotorvi, tenoriritorvi, baritonitorvi sekä tuuba.

Kiertueen mahdollistaa Jenny ja Antti Wihurin säätiö.

 

Vaskiseitsikko Novus, to 12.7. klo 18 Suolahden Ostoskeskuksella 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy