Vasta ajokortin saanut teini otti kovan kännin ja törmäsi valotolppaan Äänekoskentiellä


Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 1,50 promillen humalassa Äänekoskentiellä autoilleen äänekoskelaisen teinipojan vankeuteen törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Nuorukainen syyllistyi tekoihinsa joulukuun alkupäivinä viime vuonna.

Hieman yli 18-vuotias kuski oli saanut ajokorttinsa vain hieman aikaisemmin. Rikoksentekovälineenä nuorukainen käytti isänsä nimissä olevaa vanhahkoa Toyota Corollaa.

Känniajelu aiheutti konkreettista vahinkoa, kun teini menetti ajokkinsa hallinnan. Corolla törmäsi ensin liikenteenjakajaan, sitten valopylvääseen ja suistui lopulta tieltä.

Oikeus mittasi rangaistuksen 45 päiväksi vankeutta. Koska vastaajalla ei ollut aiempia merkintöjä rikosrekisterissä, vankeus tuomittiin ehdollisena.

– Hänen elämäntilanteessaan ei ole sellaisia tekijöitä, jotka kohottaisivat merkittävästi hänen riskiään syyllistyä uusiin rikoksiin, arvioi oikeus tarvetta ottaa nuorukainen erityiseen valvontaan vankeusrangaistuksen ohella.

Sen sijaan oikeus määräsi pojan maksamaan oheissakkoa 25 päiväsakon verran. Maksettavaa tuli 150 euroa. Lisäksi maksettavaksi tulivat 80 euron rikosuhrimaksu ja 40 euron päihdetutkimuskustannukset.

Ajokieltoa nuorukainen kärsii heinäkuun alkuun saakka.