ÄKS

Veikko Ahvenainen ja harmonikka Äänekoskella

04.10.2018 10:02
Veikko Ahvenainen ja Carina Nordlund

 

Harmonikkalegenda Veikko Ahvenainen ja hänen ruotsalainen puolisonsa Carina Nordlund soittavat Syksyn tullessa -konsertissa Äänekosken kaupungintalolla.

Mukana ovat myös Äänekosken Harmonikkakerhot, Silja Makkonen, 10-vuotias Matias Savola, Jonna Hytönen ja Nita Linna.

Parin tunnin ohjelmassa kuullaan Dallapé-ajan hittejä, harmonikan parhaita, suomalaisia ikivihreitä ym. Harvinaista kuultavaa on myös Mustalaisruhtinatar- operetin sävelet ja Shostakovitsin kuuluisa valssi jotka Ahvenainen on sovittanut kahdelle harmonikalle. Luvassa on syksyn huippukonsertti jossa on musiikkia moneen makuun.

Konsertissa julkistetaan Ahvenaisen uusin Kissa vieköön – albumi, joka sisältää  17 tunnettua foksia. Veikko teki uudella levytyksellä ainutlaatuisen ja merkittävän suomalaisen musiikkimaailman ennätyksen. Hän on 1063 levytetyllä kappaleella Suomen ja eräs maailman eniten levyttänein artisti kautta aikojen. Ahvenainen (s.1929) levytti ensimmäisen kerran vuonna 1955 eli hänen ensimmäisestä levytyksestään tulee kuluneeksi tänä vuonna 63 vuotta.

Konsertin väliajalla yleisö voi tutustua Veikon laajaan levytystuotantoon sekä hänen kirjoittamaansa suosittuun Hanurini muistoja- kirjaan, joka kertoo hänen urastaan.

Konsertin järjestelyissä on mukana Äänekosken kulttuuritoimi.

 

Veikko Ahvenainen ja Carina Nordlund: Syksyn tullessa  ti 9.10. klo 19

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy