ÄKS

Veikon Katsastuksessa myös autojen kuntotarkastuksia

20.01.2018 12:02
Veikon Katsastuksen katsastusinsinööri Santeri Hiltunen tekee myös auton kuntotarkastuksia.

 

Veikon Katsastus Oy on Suomen ensimmäisen yksityisen katsastusyrittäjän perustama yritys ja aidosti kotimainen sellainen. Ensimmäinen toimipiste avattiin Joutsaan vuonna 1994. Nyt katsastusasemia on kaksi: yksi Jyväskylässä ja lokakuussa Suolahdessa avattu Veikko.

 

Suolahteen toivottiin pitkään yksityistä katsastusasemaa, ja Veikon Katsastus vastasi huutoon. Vaihtoehtoja ei ole paikkakunnalla ollut, mutta nyt on asiakkailla varaa mistä valita.

– Vaikka katsastusalalla normaalisti on hiljaisempaa vuoden lopulla, niin mukavasti on asiakkaita riittänyt. Niin sanottu sesonkiaika kuitenkin painottuu kevät-kesä ja alkysyksyn ajalle. On harvinaista että saa positiivista palautetta suoraan, mutta nyt sitä on saatu, iloitsee yrittäjä Juuso Rajala tyytyväisenä saamastaan asiakaspalautteesta.

Entisen huoltoaseman ja kahvilan valoisat tilat toimivat hyvin katsastusaseman tarpeisiin.

– Teimme pintaremonttia ja rakensimme tiskin vastaanottotilaan. Korjaamohalli muutettiin katsastushalliksi ja rakennuksen päähän rakennettiin kylmähallitilaa, Rajala luettelee.

Asiakaskunta näyttää tulevan laajalta alueelta kohti Suolahtea.

– Uurainen, Laukaa, Rautalampi, Konnevesi, Saarijärvi, luettelee Rajala ja kiittelee asemansa hyvää sijaintia.

Kun kilpailu on lisääntynyt, on se tottakai vaikuttanut hintatasoon. Hintaskaala on kuitenkin hyvin laaja.

– Tämänhetkinen hintataso Suolahdessa on valtakunnalliselta tasolta mitattuna keskiarvolukemissa. Olisi parempi puhua siitä, kuin Jyväskylän tasosta joka on valtakunnallisesti todella alhaisella hintatasolla. Jyväskylä on hyvin kilpailutettu seutu ja sieltä löytyy useita toimijoita. Hinta määräytyy hyvin pitkälti katsastusmäärien ja tietysti kilpailun mukaan, Rajala laskee.

Veikon Katsastuksesta saa normaalin katsatustoiminnan ja autojen kuntotarkastuksen lisäksi Trafin rekisteröintipalvelut ja vakuutukset.

– Tällä hetkellä Suolahden asema työllistää kaksi henkilöä, Rajala sanoo.

Kuntotarkastuksessa autoa pystytään katsomaan tarkemmin kuin määräaikaiskatsastuksessa. Katsastusinsinööri Santeri Hiltunen tekee tuttujen katsastustöiden lisäksi myös autojen kuntotarkastuksia.

– Katsastuksessa ei saa purkaa rakenteita. Esimerkiksi auton pohjaa ei pääse katsomaan, jos se on katettu muovisella pohjapanssarilla tai helmalistalla. Kuntotarkastuksessa niidenkin alle kurkistetaan tarvittaessa.

Kuntotarkastuksessa katsotaan auton todellinen kunto.  Perusteelliseen tutkimukseen voi olla syynä auton myynti- tai ostoaikeet tai korjaamon kanssa tulleet erimielisyydet.

– Joku haluaa selvittää vain perusteellisesti autonsa kunnon ja sen ajoturvallisuuden. Joskus auto tuodaan tarkastukseen, kun siihen on tullut uusi ääni: kolina tai kitinä, Hiltunen sanoo ja tutkii ajovalojen suuntausta.

Kuntotarkastuksen avulla saa selville autoon mahdollisesti tulevat investoinnit.

– Kuntotarkastuksella voi säästää euroja, kun viat tai vauriot korjataan hyvissä ajoin, Hiltunen selvittää.

Hiltusen  tarkastamasta toimittajan autosta löytyi vikoja enemmän kuin yhdessä kädessä on sormia.

– Tämän lapun kanssa onkin nyt kätevää lähteä korjaamolle. Voin tulla katsastukseen sitten varmalla mielellä, yllekirjoittanut sanoo.

Kun auto on kunnossa, se on myös tieliikenteessä turvallinen.

– Vikoihin ja puutteisiin on hyvä puuttua ajoissa, Hiltunen lisää.

TiesiX:

Suolahdessa Veikon Katsastuksessa käyneiden autojen ikä on keskimäärin 16,4 vuotta. Keski-Suomessa autojen ikä on keskimäärin 15 vuotta. Vuoden 2016 Trafin tilasto kertoo, että Suomen autokanta on 11,3 –vuotias. Uudellamaalla autot ovat keskimäärin seitsemänvuotiaita. Äänekoskella ajetaan enemmän dieselillä kuin bensamoottorista autoa ja suosituimmat merkit ovat Toyota ja Volvo. Uusissa autoissa valkoinen on trendiväri.

MARJO STEFFANSSON

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy