ÄKS

Petri Vanhala ja Timo Harakka tulivat vauhdittamaan Seppo Ruotsalaisen vaalityötä

17.03.2019 17:29 (muokattu 17.03.2019 17:30)
Timo Harakka kävi pitämässä puheen, jossa ei sanoja säästelty.
Seppo Ruotsalaisen vaalikahvilassa kävi viikonlopun aikana vieraita vauhdittamassa vaalikampanjaa. Perjantaina kahvilaan saapui Paperiliitosta Petri Vanhala ja sunnuntaina kansanedustaja Timo Harakka.  

 

Demareiden äänekoskelaisehdokas Seppo Ruotsalainen on kiertänyt pohjoisen Keski-Suomen pieniä paikkakuntia. Lauantaina hän kävi Karstulassa kuuntelemassa, kuinka vanhuspalveluissa olisi parantamisen varaa.

– Ongelma näkyy erityisesti pienillä paikkakunnilla, Ruotsalainen sanoo.

Perjantaina vieraaksi kahvilaan tuli Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala. Vanhala toivoi, että Ruotsalainen pitäisi esillä myös työmarkkina-asiat.

– Nämä ovat myös työmarkkinavaalit. Kolmikanta on romutettu. Kun se oli voimissaan, saatiin hyvät, jopa parhaat lopputulokset, kun saatiin sopimusosapuolet pysymään sovussa ja ylimääräisiltä mielenilmauksilta vältyttiin, Vanhala sanoi.

Vanhalan katse on pitkällä vientiteollisuudessa ja sen vetovoimassa.

– Vientiteollisuuden kotimaisuus on jo ekoteko, Vanhala vinkkasi.

Vanhala halusi korostaa äänestyksen tärkeyttä.

– Äänestysprosentti pitää saada korkeaksi, sillä valta tulee äänestäjiltä, Vanhala sanoi ja kiitteli Ruotsalaista, kun tämä lähti mukaan ehdolle.

Sekä Ruotsalainen että Vanhala olivat samassa rintamassa kaatamassa aktiivimallia.

– Se romutetaan ja samalla annetaan kikylle kyytiä!

(juttu jatkuu kuvan alla)

Paperiiton Petri Vanhala antaa kikylle kyytiä.

Sunnuntaina vaalikahvila täyttyi äänekoskelaislähtöistä kansanedustaja Timo Harakkaa kuulemaan tulleista demareista.

– Nämä vaalit ovat tärkeät, sillä istuva hallitus on kurmottanut meitä ja nyt me demarit haluamme tehdä muutosta moneen asiaan, Harakka aloitti.

Hän on iloinen, että Äänekoskelta löytyi ehdokas, vieläpä duunaritaustainen.

– Meillä on tehokas ja yhteistyökykyinen eduskuntaryhmä, mutta meiltä puuttuu Sepon kaltainen edustaja, Harakka sanoi.

Harakka muistutti, että olisi jo korkea aika saada myös oma äänekoskelainen kansanedustaja.

– Äänekoski taitaa olla ison paikkakunta, josta ei ole edustajaa eduskunnassa ollut, Suolahdesta kylläkin, Harakka laski.

Harakka kertoo vaalitelttojen tunnelman olleen hyvä.

– Moni sanoo, että nyt on mitta tullut täyteen, ja painetta muutoshalukkuuteen on vahvasti ilmassa.

Harakka otti kantaa viikon takaiseen hallituksen eroon.

– Elämme mielenkiintoisia aikoja. Hallituksen ero oli viimein naula tämän armottoman näytelmän arkkuun. Eroa yritettiin markkinoida siten, että toimitusjohtaja kantoi vastuun epäonnistumisestaan. Harvoin on käynyt niin, että epäonnistunut toimitusjohtaja eroaa ja jää roikkumaan työpaikalle pyrkien vielä jatkamaan työtään, Harakka tuuletti.

Myös kokoomuksen ajama maakuntamalli ja keskustalaisten toivoma markkinamalli saivat kyytiä.

– Vaalien alla kokoomus sanoo etteivät oikeasti halunneet mitään maakuntahallintoa, mitä nyt yrittivät sitä neljä vuotta ajaa vimmatusti maaliin. Kepulaiset pyörivät kertomassa, etteivät halunneet markkinamallia millään tapaa, mutta ajoivat sitä vimmatusti neljä vuotta. Olennainen kysymys on, mikä seuraavan hallituksen tapa on ratkaista nämä kysymykset. Jos demarit pääsevät aiheesta päättämään, se ei ole meille kovin monimutkainen asia: on selvä, ettei maakuntahallintoa tarvita. Siltä osin kuin tarvitsemme terveyspalveluihin parannusta, siltä osin korjataan, Harakka pohti.

Seppo Ruotsalainen (vas) kuunteli tarkasti, mitä Timo Harakalla on sanottavana.

 

 

Vastaa

  1. 4711 sanoo:

    Kuinkas se eräs iskelmä menikään, Tuhraan aivan turhaan ja niin teen päin!

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy