Viiskulman kaunistukseksi saadaan kaupunkitaidetta


Minja Revonkorpi ja Olli Kinnunen ovat innoissaan uudesta taideteoksesta.

Viiskulma saa piristystä ja kaunistusta uuden kaupunkitaideteoksen myötä. 

 

Äänekosken lukiolaiset ovat toteuttaneet kuvaamataidon opettaja Minja Revonkorven ohjauksessa Viiskulmaan tulevia mosaiikkilaattoja. Materiaalia mosaiikkiin lahjoitti Laatta-Leevi.

Revonkorpi kertoo, että oppilaat tarttuivat haasteeseen mielenkiinnosta puhkuen. Pyöreät mosaiikkityöt ovat halkaisijaltaan 30 tai 40 -senttisiä.

– Mukana tekemässä oli parikymmentä oppilasta. Aiheeksi annettiin luonto tai ”jotain Äänekoskeen liittyvää”.

Ja mukavan näköisiä töitä syntyikin: on koripalloa, hirven päätä, aurinko, metsää ja eläimiä. Mosaiikit asennetaan paikoilleen vielä ennen juhannusta, Syrjän betonilta tilattujen kuutioiden koristeeksi. Beegoiksi ristityt kuutiot ovat kuin aikuisten legoja: painoa tässä projektissa on usean henkilöauton verran, nimittäin 12 000 kiloa! Beegojen valmistukseen on käytetty jätebetonia.

Masterplanin mukaan paikalle on kaavailtu liikerakennusta. Tämä taideteos saanee olla Viiskulmassa viiden vuoden ajan.

– Palaset maalataan turkoosin ja vihreän sävyin ja teokset asetellaan paikoilleen maalauksen jälkeen, Revonkorpi sanoo.

Kaavoituspäällikkö Olli Kinnunen lupaa, että kaupunkikuvaamme tulee vielä muitakin ilostuttavia elementtejä.

– On suunnitteilla graffitiseinää sekä sähkökaappitaidetta. Pieniä, tärkeitä juttuja jotka kohottavat imagoa, Kinnunen sanoo.

 

Vastaa

  1. Molli

    Joku voisi ostaa kinnuselle muovailuvahaa ja lukita kaupungintalon kellariin leikkimään päivisin sillä niin säästyisi vuosittain pitkä penni kaupungilta…

    Vastaa
  2. En sano ääneen mitä ajattelen, vaikka veroroillahan tämäkin maksetaan!

    Nyt lähtee Äänekoski nousukiitoon ja kaikki ongelmat on ratkaistu kerta heitolla. Voisihan niitä verorahoja tärvätä parempaankin.

    Vastaa