ÄKS

Viljoksen imperiumi laajenee jälleen – seuraavaksi vallataan Uurainen

29.03.2018 19:47
Huhtikuussa avataan jo kolmas Viljo’s Streetbar, tällä kertaa Uuraisille.

 

 

– Päästiin pitkäaikaisen omistajan Leila Kettusen kanssa hyvään sopuun Ravintola Wanhan Mestan tiloista ja seuraavaksi laajennamme siis Uuraisille, yrittäjä Matti Leppänen kertoo.
Pääsiäisen jälkeen Wanha Mesta sulkee ovensa viimeisen kerran ja pienen remontin jälkeen ovet avataan uudella nimellä ja henkilökunnalla.

– Paperiviidakko ja remontti vie oman aikansa, joten viikonlopun tai ehkä kaksikin joutuu Uurainen siis olemaan ilman illanviettopaikkaa, mutta siinähän on hyvää aikaa käydä tutustumassa tulevaan henkilökuntaan ja tyyliin joko Suolahdessa tai Laukaassa. Ja ilman muuta kannattaa ottaa nyt ilo irti Leilan antimista ja käydä juomassa hyllyt tyhjäksi pääsiäisenä, Leppänen kannustaa.

Viljoksella on pääpaikka Suolahdessa ja viime elokuussa avattiin toinen toimipiste Laukaaseen.
– Vanhoja kun muistelee niin sehän oli pääsiäinen viisi vuotta sitten kun tällä porukalla avattiin pubin puoli Suolahdessa. Mikä olisikaan siis ollut parempi ajankohta tästä tiedottaa, Leppänen sanoo.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy