ÄKS

Viljoksen KuusYsäreille Pandora ja liuta muita kovia nimiä

23.05.2019 06:00
Viime kesänä oli näin kova meno. Tänä vuonna laitetaan paremmaksi, eikö! Kuva: Kuvamiehet
Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna koetaan Suolahdessa hurja jysäys. Luvassa on melkoinen biittien ilotulitus, kun Ravintola Viljoksen KuusYsärit polkaistaan käyntiin. Ensin lämmitellään kuitenkin Route 69 Meeting:in tahtiin. 
 
Perjantaina 28. kesäkuuta Amerikanraudat ja muut komeat menopelit valtaavat Suolahden keskustan ja Ostokeskuksen parkkipaikan. Route 69-meeting on jo vakiinnuttanut paikkansa Suolahden kesään. Tänä vuonna esiintymislava pystytetään Viljos´ta vastapäätä olevalle Mestarin parkkipaikalle. Perjantaina lavan valtaavat Ärmyn bändit: CON, Se Elää ja Scars of Solitude. Illan päättää Psychework ja Virve Rosti ja Menneisyyden Vangit.
 
Lauantaina 29.6. saadaan nauttia KuusYsäriksi nimettystä tapahtumasta, joka pitää sisällään melkoisen kovan listahittikimarallisen eurodancemusiikkia, jolloin pistetään eurodance -kuteet niskaan. Luvassa on huikea aikamatka suoraan 90-luvulle! Viime vuonna valtavan suuren suosion saanut ysärijysäys eli KuusYsärit saa jatkoa: kuten viime kesänä, kattaus on kova myös tänä vuonna. Dj Oku Luukkainen lämmittää tanssilattian tulikuumaksi ja retrolauantaituulahduksen tuo Suolahteen kotimainen Chorale, elektronisen tanssimusan suomalainen pioneeri Waldo´s People, yksi genren suosituimpia edustajia, ruotsalaisten lahja maailmalle Basic Element ja usko tai älä: itse Pandora!
 
Ravintoloitsija Matti Leppänen ottaa tyynen rauhallisesti, vaikka luvassa on kovan luokan ilta. Hän muistuttaa, että lauantaille lippuja myydään ”vain” 2500 kappaletta.

– En ylläty yhtään, jos liput myydään loppuun jo ennakkoon. Viime kesä osoitti, että tällaiselle illalle on kysyntää. Tänä vuonna ei samalle viikonlopulle osu toista lähiseudulla järjestettyä suurta festaria, Leppänen sanoo.

Ennakkolippujen myynti alkaa tänään torstaina. Lippuja on saatavilla Viljoksesta ja tapahtumien kotisivujen kautta. route69meeting.fi, kuusysarit.fi

pe 28.6. Route 69 liput ennakkoon 15 e, ovelta 20e
la 29.6. KuusYsärit, liput ennakkoon 28 e, ovelta 35e

Vastaa

  1. Rasvakaapeli sanoo:

    Täytyy kyllä hattua nostaa Matille, todella kova kattaus. Näin saahaan ihmisiä liikenteeseen. Aivan mahtavaa. Tässä taas hyvä esimerkki, siitä että kun homma toimii ja tarjotaan asiakkaille sitä mitä ne haluaa kuulla, vai mitä mieltä on jazz-väki ?

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy