Musakorneri: Ville Hartikka – Born to lose


Kuvakaappaus Ville Hartikan musavideosta.

Musakorneri on punk.

 

 

Illan musakornerissa teitä, arvon lukijat, viihdyttää Ville Hartikka. Hän on mies, jolle yksikään genre ei ole tuntematon, jonka tunneskaalalla ole rajaa, joka ei pelkää mitään. Tämä mies ei pelkää näyttää maailmalle edes ”huonompaa” tuotantoaan. Musakorneri ei tunnusta illan musakorneribiisin olevan kakkoslaatua, vaan nostaa hattua hienolle coveroinnille.

Musakorneri biisiksi valikoitui, Hartikan harmiksi, miehen tekemä cover versio horrorpunk-yhtye Flesh Roxonin kipaleesta Born to lose.
– Tiiätkö sen tunteen, kun manioissasi julkaset jonkun kappaleen nettiin ja se tuntuu hirveen hyvältä idealta, mutta sitten kun myöhemmin joku toimittaja ottaa asian puheeks, käyt kuuntelemassa sen kappaleen ja se onkin ihan kauheeta kuraa? taiteilija kommentoi.

Tällä rosoisella, aidolla ja jopa kannustavan alkeellisella nauhoituksella on kaverinaan myös musavideo.
– Tuli tuosta äänitteestä niin surkea, että piti tehdä videosta samanlainen, Hartikka kommentoi Youtube-videon saatesanoissa.

Tämä kappale on kaikkea muuta kuin hilpeä. Se on synkkä, melankolinen ja jopa vähän rypevä. Mutta sillein kivalla tavalla. Elämässä kun ei aina nallekarkit mene tasan ja joskus ei vaan jaksa.

– Muista, että tänäkin iltana jossain joku itkee yksin huonouttaan ja saamattomuuttaan. Ottaa kitaran syliin, soittaa Paranoidin. Väärin, mutta kuitenkin. Ottaa unilääkkettä ja ananasmehua sekaisin, että sais tän päivän nopeesti pois alta ja toivoo, että huomenna olis parempi päivä vaikka sisimmässään tietää, että huomenna se helvetti vasta todella alkaa, Hartikka summaa runollisesti.

Ei niin kakkaa, ettei vähän hyvääkin. Tästä musakorneri-interventiosta pontta saanut taiteilija aikoo tulevaisuudessa julkistaa entistä herkullisempaa musatuotantoa.
– Just kyllä ajattelin näillä vapailla tehdä uuden kipaleen, josta ainakin tällä hetkellä tuntuis tulevan oikeasti hyvä, Hartikka sanoo vaatimattomasti.

 

– Tämä biisi on paras vähän väljähtyneen pirkkaoluen ja hajoamispisteessä rätisevän loisteputkevalaisun kanssa. Kurjuuden maksimointi on välillä jopa valaiseva kokemus, toimituksemme pohtii hiljaa.

 

Vastaa