ÄKS

Vt 4 Äänekoski pohjoinen: Mahdollisuus kääntyä Televan liittymästä Äänekoskelle ja Koukkuniemeen poistuu

16.07.2019 10:56
Televan alueen valtatien idänpuoleisesta liittymästä on tähän päivään asti ollut etelästä pohjoiseen kulkevilla mahdollisuus kääntyä Äänekoskelle ja Koukkuniemeen päin. Kääntymismahdollisuus poistuu, kun liittymä suljetaan lopullisesti tänään.

 

Liikenne Koukkuniemeen ja Äänekoskelle kulkee jatkossa Akanniemen liittymästä ja Äänekosken pääliittymästä. Akanniemen liittymästä lähtevä uusi katu Koukkuniemeen otettiin käyttöön murskepintaisena kesäkuussa ja on nyt päällystetty. Televan alueen idänpuoleisesta liittymästä kääntyminen Nelostielle pohjoisen suuntaan on edelleen käytössä normaalisti.

Akanniemeen ja Järvenpään kohdalle uudet bussipysäkit

Akanniemen ja Järvenpään vanhan risteysalueen bussipysäkit poistuvat käytöstä 16.7.2019. Uudet pysäkit sijaitsevat karttaan merkityillä kohdilla Akanniemen liittymän rampeilla ja Järvenpääntiellä.

Vastaa käyttäjälle AapeePeruuta vastaus

  1. Niki sanoo:

    Koskella ei tiiä miten siellä liikkua joka v….n kerta mokannu. Parempi pysyä kaukana. LAittakaa kunnon ohjaukset merkinnät please. Kierälahteenkin on erittäin vaikee ollu mennä. Ei ymmärrä mikä tuon lopputulos oikeen on.

    1. Wallu sanoo:

      Joopa. Nuo uudet tiejärjestelyt aiheuttavat sen, että tänne on vaikea osata. Olisi pitänyt miettiä, ennenkuin on paskat housussa.

  2. Sekavaa sanoo:

    Mahdoton hahmottaa uusia tielinjoja näköjään muillakin.Näyttäs tuo poistettu liitymä kyllä olevan kuvan mukaan VT.n länsipuolella.Liekö rasti lipsahtanut väärälle puolelle vai laskeeko aurinko itään jo nykysin.

  3. Jorma Lilaj sanoo:

    Rakennetaan muuri koko Äänekosken ympärille, ei tarvita teitä eikä muitakaan turhakkeita!

    1. Hessu sanoo:

      …kuten ruokaa ja raaka-aineita tehtaalle. Muuri ei ole ratkaisu muuhun kuin rosvojen pitämiseen vankilan sisällä.

  4. Aapee sanoo:

    Kieltämättä sekavaa touhua… Todella huonot opasteet. Liekö tarkoitus houkutella turistit Äänekoskelle ikää kuin ”katiskaan”, josta ei pois osaa?

    1. Jufe sanoo:

      Ajotutkinnon läpäissyt osaa, ellei ole tärvellyt aivojaan vaikka viinalla tai kolhimalla.

  5. Osku sanoo:

    Noh kohta kyltti tässä OLI Äänekoski . Kohta tulossa kotiseudulle mutta mistä ja miten ? Hekikopterilla urheilu kentällekkö ? Hieno homma päättäjät upeata toimintaa saatte olla ylpeät itsestänne .

    1. Hessu sanoo:

      Osku on saanut ajokorttinsa silkalla tuurilla.

      Pudotat nopeutta sen verran että näet lukea opasteet. Niiden mukaan menet. Edellyttää tietenkin lukutaitoa.

      Mitenhän sinä ressu pärjäisit vaikka täällä Uudellamaalla, voi hyvä ihme!

      1. Osku sanoo:

        Noh nitä tuohon voin sanoa täytyy tulla käymään sielläpäin katsomassa . Kiitos kutsusta 👍

  6. Kiili sanoo:

    Pysyn poissa koskelta. Takana olevat autoilijatkin hermostuu. Tööttiä kuuluu. Jossain kohalla ei oikkeesti tiiä mihin mennä. Tiejyrä esteenä ni jo ei ees autoilijat jaksa oottaa ku ei kertakaikkiaan pääse kääntymään. No halpahalli sai asiakkaan kun ei mihinkään muuhun enää osannu mennä. Kurvit suorana äkkeissää ees sinne pääs.

  7. Veki sanoo:

    Nyt ne tuntuu punasat ja vihreet valot palavan kumpaakin suuntaan yhtä aikaa.

  8. Juri Belonow sanoo:

    Olisihan sen koukkuniemenkadun voinut päällystää kokonaan, vai loppuiko kaupungilta rahat?

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy