ÄKS

Vuodenvaihde voi olla lemmikille pelottavaa aikaa – eläinlääkärin vinkeillä mukavampi juhla

30.12.2019 08:00
Uuden vuoden ilotulitteet pelottavat monia kissoja ja koiria. Joka vuosi katoaa koiria ja kissoja, koska ne pelästyvät ilotulitteita. Vaikka rakettien paukuttelua ei voi estää, voi omilla toimillaan varautua ja auttaa lemmikkejä selviämään paremmin uudesta vuodesta.

 

Ilotulitteita saa virallisesti ampua 31.12. klo 18.00 – 1.1. klo 02.00, mutta lemmikkien omistajien on tärkeää huomioida, että paukuttelu alkaa usein jo edellisenä iltana. Älä pidä koiraa vapaana, vaan varmista, että panta tai valjaat ovat riittävän kireällä. Jos kissa osaa tehdä tarpeensa kissan vessaan, älä päästä kissaa ulkoilemaan vapaasti, kun paukuttelu jo alkaa.

– Olen huomauttanut monelle koiranomistajalle, etteivät heidän koiransa panta tai valjaat olisi turvallisia, jos koira pelästyisi jotain ja lähtisi peruuttamaan ja riuhtomaan itseään vapaaksi. Valjaiden tai pannan ja koiran ihon väliin pitää mahtua sujauttamaan vierekkäin etu- ja keskisormi. Eli maksimissaan kaksi senttiä riittää hyvin, kertoo LähiTapiolan LemmikkiHelpin eläinlääkäri Eva Kaisti.

– Etenkin uudenvuoden aattona ulkoilutus kannattaa ajoittaa niin, että koira saa valoisaan aikaan oikein pitkän lenkin.

Lieviin kissan tai koiran pelkotiloihin voi saa apua apteekissa myytävistä feromonivalmisteista sekä lisäravinteista. Näiden käyttö kannattaa aloittaa jo joulunpyhinä.

Tee asunto miellyttäväksi pelkopotilaalle

Kaisti neuvoo tekemään asunnosta mahdollisimman turvallisen lemmikille. Verhot vedetään eteen, pidetään musiikkia tai televisiota päällä ja iltaa kohden pikkaisen kovemmalla. Tehdään lemmikille mukava suojaisa peti, vaikka oma luola sohvapöydän alle. Lemmikille tulee varata herkkuja, kuten nahkaluita. Pureskelu aktiviteettina rahoittaa koiraa, mutta puruluut janottavat eli myös pissattavat. Niiden antamista kannattaa siis viivyttää myöhäisiltaan, esimerkiksi klo 23. Vältetään palkkaamasta nameilla sillä hetkellä, kun jysähtää ja koira pelkää, ettei se luulee, että palkataan pelkäämisestä.

– Hössötystä pitää välttää. Esitetään, että paukkeet kuuluvat normaaliin elämään, ei huomioida niitä ja otetaan iisisti. Puhutaan rauhallisella äänellä, silitellään, annetaan hieronta. Pelkäävää koiraa ei koskaan saa jättää yksin kotiin pelkonsa kanssa. Ei rauhoitteiden kera eikä ilman, Kaisti vinkkaa.

Jos kissa tai koira on todella pelokas, kannattaa suunnata mökille tai muualle rauhaisaan paikkaan. Lentokenttien lähellä ei saa ampua raketteja ja Kaistin mukaan lentokenttähotellit ovatkin uudenvuoden aattona lemmikkiperheiden suosiossa. Huone tulee varata ajoissa, usein jo syksyllä.

Jos pakoreissu pois kaupungin melskeestä ei ole mahdollinen ja koira on todella pelokas, on suositeltavaa hakea ajoissa rauhoittavia lääkkeitä eläinlääkäristä.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy