ÄKS

Wille Olohuone & Keittiö avasi ovensa virallisesti

15.08.2016 19:26 (muokattu 16.08.2016 08:26)
.Äänekosken uusin ravintola, Wille Olohuone & Keittiö vietti virallisia avajaisiaan 15. elokuuta.

 

Avajaispäivänä asiakkaat olivat paikalla kaksikin tuntia ennen ovien virallista avaamista. Aukiolot ovat Willen lyhyen historian aikana olleetkin aika joustavia.

– Vaikka ollaan sanottu, että suljemme neljältä, niin vielä puoli kuudeltakin on ollut ihmisiä. ihmiset on halunneet tulla vaikka ihan vaan katsomaan miltä täällä näyttää. Onhan tämä vähän niin, että osa kaupunkilaisten omaisuutta on myyty meille,  yrittäjä Timo Honkonen sanoo.
Wille on tullut monille tutuksi jo belgialaistyyppisistä vohveleistaan, joita saa useilla eri täytteillä. Willen Wohvelit ovatkin selvä hitti.
Äänekoskelaisista on tullut vohvelihulluja, reilustu toista tuhatta vohvelia on jo myyty, Honkonen naurahtaa.

Hiljalleen Willen ruokalista alkaa saada muotonsa. Luvassa on yrittäjien mukaan tiivis, mutta vaihtuva kausiluonteinen lista. Asiakkaiden toiveetkin on otettu huomioon.

– Pihviä on paljon toivottu, Honkonen sanoo hymyillen.

Wille on nimetty talon aikasemman omistajan, kauppias Wille Rutasen mukaan. Äänekoskelainen Pirjo Luukkainen kirjoitti miehestä pienen historiikin ja esitti sen puheen muodossa Willen avajaisissa. Myös mini-Älkonakin tunettu The Standard Boys esiintyi avajaisissa, tuoden musiikkia taloon.

Willen yrittäjäpariskunta paiski töitä ja rakensi muun muassa historiallisen rakennuksen takapihalle upean terassin.

Willen yrittäjäpariskunta paiski töitä ja rakensi muun muassa historiallisen rakennuksen takapihalle upean terassin.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy