ÄKS

Wille-päivillä kirppisteltiin ja maalattiin sielun muotokuvia

30.07.2017 22:02 (muokattu 31.07.2017 09:22)
Kaija Juurikkala maalasi sielun muotokuvia Willessä.
Wille Olohuone & Keittiössä vietettiin heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Wille-päiviä.

 

Wille-päivät starttasivat pihakirppiksellä lauantaina, johon kuka tahansa sai tuoda myytävää. Toisen romut muuttuivat toisten aarteiksi kauniissa kesäauringossa. Iltapäivällä pistettiin jalalla koreasti Gunnar Taipaleen ja Harmonikkakerho Kurttujen tahdossa. Kuten aina, tanssilattialla oli tunkua ja vohvelit tekivät kauppansa.

Sunnuntaina Willessä luotettiin taiteen vetovoimaan ja kirppikselläkin keskityttiin taiteeseen. Taidekirppiksellä oli myynnissä niin tauluja kuin muutakin taidetta järkevään hintaan ja jokaiseen makuun.

Yksi Willepäivien kohokohdista oli elokuvaohjaaja-taiteilija Kaija Juurikkalan vierailu, jonka oli järjestänyt Äänekosken Taitelijaseura ry.  Juurikkala maalasi paikalle saapuneiden henkilöiden muotokuvia täysin omaperäiseen tyyliin: Kyseessä olivat sielun muotokuvat. Henkilö istui taiteilijan vierellä ja taidokkaasti Juurikkala kuvasi kankaalle kohteensa sielunmaiseman. Yksi kankaalle ikuistetuista oli konnevetinen Sointu Jalkanen.
– Ihan sydän tykytti ja oli jopa vähän värisevä olo, kun olin siinä tutkailtavana. Ihmeellisesti Kaija tavoitti ne kaikki syvimmätkin asiat: oli herkkyyttä, mutta välillä myös rohkeutta. Lunastan taulun ehdottomasti itselleni. Tietenkin tavanomainen muotokuva on hieno, mutta tämä taulu merkitsee itselle enemmän ja kertoo enemmän minusta. Tämä oli upea voimaannuttava kokemus, Jalkanen kertoo.

Juurikkala maalasi sielun muotokuvia useista henkilöistä,  myös Willen omistajapariskunnasta.
– Oli tosi hieno kokemus. Onneksi siitä tuli vielä hieno taulu, eikä mikään musta möykky, Willen Päivi Peltola naurahtaa.

Willepäivät huipentuivat Brutal Brass-yhtyeen konsertiin. Puhallinkvartetti viihdytti yleisöä schlagereilla, jazzahtavilla kappaleilla ja elokuvamusiikilla ja sai yleisönsä aplodeeraamaan vimmatusti.

 

Brutal Brass viihdytti yleisöä Willepäivien päätlksessä.

Sointu Jalkasen sielun muotokuvasta löytyi enkeli.

Taidekirppiksellä oli myynnissä jos jonkinlaista teosta. (Kuva: Emmi-Inkeri Rimpilä)

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy