ÄKS

Ydinkeskustan saneeraus vaikeuttaa liikkumista

24.09.2019 18:40
Äänekosken keskustan liikennejärjestelyt muuttuvat muutamaksi päiväksi. 

 

Hallintokatu on suljettu Wessmanninkadun risteyksen ja Koskikeskuksen väliseltä alueelta keskiviikon 25.9 klo 16.00 ja maanantain 30.9 klo 20.00 välisen ajan. Luvassa on reunakivien asennusta ja asfaltointitöitä.

Kulku kaupungintalon ja Koskikeskuksen paikoitusalueille tapahtuu Pankkikujan kautta

 

Vastaa käyttäjälle SvanttePeruuta vastaus

  1. Svantte sanoo:

    On se hyvä ,kun nyt on huomattu , että kulku keskustan alueella vaikeutuu , kun koko kesänä ei jalankulkijoilla ollut mitään mahdollisuutta kulkea keskustassa. Yksikään politiikko ei ole ottanut julkisesti kantaa asiaan.

    1. Nasse sanoo:

      Rakennustyö on varsin lyhytkestoinen haitta. On valitettavasti mahdotonta tehdä asioita hyvin äkkiä huitaisemalla. Tästä on sananlaskujakin olemassa eli asia ei ole uusi.

  2. Rasvakaapeli sanoo:

    Ruppeekohan olemaan urakka pahastikkin jälessä kun viikonloppunakin kaivavat vielä klo:21.00 jälkeen. No mutta tuleehan siitä melkein tasainen leikkialue nuorisolle kun ei ole reunakivet hajoittamassa vanteita. Voi vaikka harjoitella sillä mustalla savuavalla bemarilla kytkinpommeja kun ei tarvi pelätätä että lähtee käsistä ja osuu puuhun 😆

    1. Julma Ölkky sanoo:

      Voisit ilmoittaa häkeen siitä Bemarista, jos se häiriöksi on. En usko kuskin huomaavan moitettasi lehdestä. Tuskin hän osaa lukea saati hävetä.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy