ÄKS

Yhteistyötä isolla vaihteella

21.07.2017 13:40 (muokattu 21.07.2017 13:41)
Matti Virtanen, Sami Väisänen, Matti Leppänen, Ville Lamminiemi ja suuri talkooporukka puhalsivat yhteen hiileen rakentaakseen hienon tapahtuman.
Suolahden kesäpäivät ja Route 69-meeting järjestettiin hyvällä yhteistyöllä.

 

Suolahden Kesäpäivät toivat Suolahden keskustaan upeita autoja, mahtavaa musiikkia ja satojen ihmisten yleisön. Tapahtumasta on kiittäminen muun muassa ravintoloitsija Matti Leppästä, Ärmyä, Suolahden seudun harrasteajoneuvokerhoa eli SSHAK:ta ja Suolahden kyläyhdistystä.

– Hyvin on toiminut yhteistyö, niin kuin aina, Leppänen sanoo.

– Pitäähän se auttamaan tulla, kun kaupungissa tapahtuu, Ville Lamminniemi SSHAK:sta kertoo. 



 

SUURIN TALKOOPORUKKA löytyi SSHAK:n riveistä ja automiehiä näkyi pitkin viikkoa ja viikonloppua ahkeroimassa talkoohengellä.

– Tämähän on ollut ahkeraa porukkaa vuosikymmenet, Sulahden kyläyhdistyksen puheenjohtaja Matti Virtanen sanoo.

– On kiva tehdä talkoita, kun joutuu jopa miettimään ihmisille töitä eikä niin päin, että mistä saataisiin tekijöitä, Leppänen kehaisee.

On tapahtuma tällä kylällä mikä tahansa, useimmiten taustalta löytyvät samat puuhamiehet ja talkoolaiset.

– On hyvä, että on tuttu porukka, jonka kanssa väsätään, niin tietää keneen voi luottaa ja mitä kautta mikäkin järjestyy. Jos oikeaan saunailtaan osuisi salama, niin voisi käydä tapahtumille vähän huonosti, Leppänen nauraa.

Mukana meiningissä olivat myös ADCC Athmosphere Destoryers, Nonna’s Garage ja NoiseLight Ltd. Jokainen yritys ja yhdistys toi oman kortensa kekoon ja oli mukana rakentamassa ikimuistoista viikonloppua.

– Meidän rooli oli tänä vuonna ihan mitätön. Tuotiin paikalle jauhelihakeittoa, kahvia ja lettuja,  Virtanen sanoo.

– Älä yhtään vähättele lettujen merkitystä! lettufaniksi tiedetty Leppänen puolustaa nauraen.

 



SUOLAHDEN HISTORIASSA on aiemmin järjestetty muun muassa Höyryfestivaalit, jotka ovat vuosien aikaan vetäneet suurta yleisöä ja mielenkiintoisia esiintyjiä. Höyryfestivaalien poissa ollessa on hienoa, että suurempiakin tapahtumia järjestetään. – Kauhean tärkeä asia koko kylälle, että järjestetään tällaisia hienoja tapahtumia, Virtanen sanoo.

– Eikä näitä tapahtumia voisi järjestää ilman hyvää yhteistyötä yhdistysten ja yritysten välillä, Ärmyn puheenjohtaja Sami Väisänen toteaa.

– Suolahdessa on aina hyvä meininki talkoissa ja tapahtumissa yleensäkin. Ihan herkästi ei hymy hyydy, Ärmyn hallituksen jäsen ja ahkera talkoolainen Pekka Ouli sanoo.

 


JÄLKEENPÄIN talkoolaiset ja yrittäjät ovat väsyneitä, mutta onnellisia. Takana on onnistunut tapahtuma, joka sujui hienosti.– Tosi hyvä fiilis tästä jäi. Talkoot meni upeasti, musiikki soi ja ihmiset nauttivat. Tällaisia tapahtumia pitää järjestää enemmänkin, Väisänen sanoo.

– Vaikka useammalla kylällä oli tapahtumia yhtä aikaa, oli kiva huomata, että väkeä riitti joka paikkaan. Kaikki sujui hienosti ja väkeä kävi viikonlopun aikana 2000–3000 päätä. Kyllä varmasti järjestetään ensi vuonnakin, Leppänen lupaa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy