ÄKS

Yhteisvalinnan tulokset selvillä: Poken suosituimmat alat logistiikka ja metsä

13.06.2019 12:07

Lähes 380 nuorta sai opiskelupaikan Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopistosta. Hakijoiden määrä kasvoi viime vuodesta 34 %.

Kevään yhteishaun tulokset selvisivät torstaina 13. kesäkuuta. Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopistossa 377 nuorta aloittaa elokuussa oman alansa perustutkinnon. Lähes kaikki hakijat pääsivät toivomalleen alalle eli niin sanottu ykkösvalinta toteutui. Kymmenisen prosenttia sai opiskelupaikan toisen tai kolmannen hakutoiveen tutkinnosta.

Suosituimpia aloja olivat metsäala Saarijärven Tarvaalassa sekä logistiikka, jota voi opiskella Äänekoskella ja Viitasaarella.  Suosiotaan lisäsivät myös sähkö- ja automaatioala sekä prosessialan perustutkinto, mikä kertoo Äänekosken biotuotetehtaan vetovoimasta. Lisäksi liiketoiminnan perustutkintoon eli merkonomiopintoihin oli selvästi enemmän hakijoita kuin vuosi sitten. Tänä vuonna Pokella oli ennätykselliset 34 prosenttia enemmän hakijoita kuin viime vuonna yhteishaussa.

– Hienoa, että melkein kaikki pääsivät opiskelemaan haluamaansa alaa. Lähes kaikki hakijat olivat kattavasti Poken toiminta-alueen nuoria, joten he voivat opiskella mahdollisimman lähellä kotia, sanoo opiskelijahuollon koordinaattori Kimmo Raitio.

Pokella oli yhteishaussa yhteensä 16 perustutkintoa oppilaitoksen eri toimipisteissä Äänekoskella, Saarijärvellä ja Viitasaarella. Lisäksi Laukaassa järjestetään rakennusalan perustutkinto.

Yhteishaku on edelleen peruskoulun päättävien hakeutumisväylä ammatilliseen koulutukseen. Yhteishaussa on mukana osa perustutkintojen paikoista. Loput paikat ovat auki jatkuvassa haussa, jossa on myös oppisopimuksen sekä ammatti- ja erikoisammattitutkintojen paikat.

Opiskelijan pitää ilmoittaa opiskelupaikan vastaanottamisesta oppilaitokseen viimeistään 27.6. Ohjeet ovat sähköisessä valintakirjeessä.

 

Valitut opiskelijat yksiköittäin:

POKE                                  377

Piilola   Äänekoski              183

Opinahjo  Äänekoski           71

Saarijärvi                             75

Viitasaari                             48

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy