ÄKS

Yle: Mikko Niskasen Kahdeksan surmanluotia levitetään maailmalle osana Oscar-palkitun ohjaajan Martin Scorsesen jättihanketta

17.06.2018 17:38 (muokattu 18.06.2018 11:16)
Pysäyttävä kohtaus, jossa surmantyöt tehnyt Pasi (Mikko Niskanen) kuuntelee radiolähetystä ampumiensa neljän poliisin hautajaisista. Kohtaus kuvattiin Äänekosken vanhassa putkassa, Kotakennääntie kakkosessa.
Yksi suomalaisen elokuvahistorian tunnetuimmista teoksista, Mikko Niskasen neliosainen tv-elokuva Kahdeksan surmanluotia on valittu osaksi Oscar-palkitun ohjaajan Martin Scorsesen World Cinema Project -hanketta. Kyseessä on ensimmäinen pohjoismainen teos hankkeessa, kertoo Yle uutisissaan. 

Kahdeksan surmanluotia -elokuvaa kuvattiin Konginkankaalla paljon, erityisesti Liimattalassa ja osin myös Äänekoskella. Elokuvassa oli suuri joukko konginkankaalaisia avustamassa tai rooleissa. Tunnetuimpia heistä Markku Hannula, Sulo Hokkanen, Sakari Niskanen ja Ilmari Piilonen. Elokuvan neljä lapsinäyttelijää olivat niin ikään paikkakunnalta: Mauno Argillander, Tauno Paananen, Elina Liimatainen ja Ari Vainiontaus.

Kahdeksan surmanluotia pääsee kansainväliseen levitykseen uudelleen restauroituna 35 mm:n esityskopiona ja digitaalisena 4K-kopiona. Tavoitteena on esittää entisöity kopio Sodankylän elokuvajuhlilla vuonna 2019, minkä jälkeen teos levitetään ympäri maailmaa.

– Hankkeen takana on amerikkalaisen Scorsesen perustama ja johtama The Film Foundation -säätiö. Säätiön tarkoituksena on taltioida maailman elokuvahistoriaa. Projektia hoitaa Suomessa elokuvayhdistys Fiction Finland ry, joka tiedotti aiheesta tänään sunnuntaina Sodankylän elokuvajuhlilla, kertoo Yle.

Asiasta uutisoineen Ylen mukaan The Film Foundation maksaa restaurointihankkeen kuluista kaksi kolmasosaa ja loput Yle, opetus- ja kulttuuriministeriö sekä yksityiset rahoittajat. Yle on mukana maksajana, koska se oli Kahdeksan surmanluodin alkuperäinen tilaaja ja toinen tuottaja Niskasen Käpyfilmi Oy:n kanssa. Tv-sarjasta leikattiin myös huomattavasti lyhennetty elokuvaversio, jota ei ole Suomessa esitetty sen lyhyeksi jääneen elokuvateatterikierroksen jälkeen.

Mikko Niskasen poika, Jorma Niskanen on sydänjuuriaan myöten iloinen uutisesta.

– Koen tämän suurena kunnianosoituksena isän tekemälle työlle. Tämä on samalla pieni näpäytys niille henkilöille ja tahoille, jotka olivat aikoinaan vastustamassa ja hankaloittamassa elokuvan tekoa. Tämä uutinen lämmittää sydäntä, Jorma Niskanen sanoo.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy