ÄKS

Yleisö ja kilpakumppanit kannustivat jaksamaan – voimamieskisa oli suksee!

26.07.2015 21:40 (muokattu 26.07.2015 21:44)
Suolahden keskustassa järjestetty voimamieskisa oli yleisömenestys. Nyt tapahtumalle toivotaan jatkoa ja lajille uusia harrastajia.

 

Turkulainen Antti Mourujärvi nappasi selvän voiton lauantaina 25. heinäkuuta käydyssä Ala-Keiteleen vahvinmies -kisassa.

Mukana oli yhteensä kahdeksan miestä, joiden joukosta löytyi sekä pääasiassa ulkomailla kilpaileva konkari että lajin ensikertalainen. Kilpailua seurannut suolahtelainen Sanna Hyytiäinen vakuuttaa, että jokainen sai kuitenkin tasavertaisen kannustuksen sekä yleisöltä että kisakumppaneiltaan.

– Oli uskomatonta nähdä, kuinka hyvin kilpailijat jaksoivat toinen toistaan raskaamman lajin jälkeen vielä tsempata itsensä seuraavaan koitokseen ja pistivät viimeisetkin voimansa likoon. Ja jos voimat alkoivat loppua ja suoritusteho hiipua, niin yleisö ja toiset kilpailijat kannustivat jaksamaan.

Hyytiäinen ilmoittautui kisojen kylkeen suunniteltuun naisten maastavetokisaan, joka lopulta peruuntui liian vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Uutisen lopusta löytyy Hyytiäisen raportti päivästä.

Hyytiäinen ei muista aiemmin nähneensä Suolahden keskustaa yhtä täynnä kuin se oli lauantaina. Kuva: Sanna Hyytiäinen

Hyytiäinen ei muista aiemmin nähneensä Suolahden keskustaa yhtä täynnä kuin se oli lauantaina. Kuva: Sanna Hyytiäinen

SUOLAHDEN URHON nimissä kisoja yhdessä Jouko Riihimäen kanssa järjestänyt Veli-Pekka Kauhanen harmittelee, että naisille ei saatu järjestettyä sarjaa täksi vuodeksi. Lajin harrastaminen on vielä pienimuotoista Suomessa ja Äänekoskellekin lauantain kisat olivat ensimmäiset laatuaan.

– Toivottavasti lajin innostus leviäisi. Toivon, että muutokset painosarjoissa ja naisten sarjojen lisääntyminen houkuttelisi lisää ihmisiä mukaan, itsekin lauantaina kilpaillut Kauhanen toteaa.

Järjestäjän toiveissa on tehdä kisoista perinne Suolahteen, ehkä jopa kasvattaa tapahtumaa lajin Suomen cupin osakilpailuksi.

Lajin harrastaminen vaatii kokonaisvaltaista elämänhallintaa. Kauhanen pitää itsensä kisakunnossa sykleissä tapahtuvalla harjoittelulla. Välillä treenataan voimaa kovasti, sitten kahvakuulalla eikä palautumista ja kehonhuoltoa saa unohtaa.

Kilpailun tulokset löytyvät täältä.

Lisää aiheesta:

25.7.2015 Kuka on vahvin? Suolahdessa vedetään traktoria ja nostellaan Atlas-kiviä lauantaina

Kuva: Mikki Kuivakangas

Sanna Hyytiäinen ja traktori, jota kilpailijat liikuttivat lauantaina. Kuva: Mikki Kuivakangas

Fitnessurheilija Sanna Hyytiäinen: Näillä miehillä voimaa löytyi kuin pienestä kylästä

 

Suurimman vaiktuksen teki ehdottomasti useamman tonnin painoisen Valtran traktorin vetäminen. Näillä miehillä voimaa löytyi tosiaan kuin pienestä kylästä! Harva sitä saisi liikkumaan senttiäkään ja nämä miehet vetivät traktoria monta metriä.

On uskomatonta, kuinka hyvin kilpailijat jaksoivat toinen toistaan raskaamman lajin jälkeen vielä tsempata itsensä seuraavaan koitokseen ja pistivät viimeisetkin voimansa likoon.

Ja jos voimat alkoivat loppua ja suoritusteho hiipua, niin yleisö ja toiset kilpailijat kannustivat toisiaan jaksamaan.

Kannustava ja hyvä fiilis jäi päällimmäiseksi mieleen. Toivottavasti joku paikkakuntalainen saisi kimmokkeen lähteä kilpailemaan vastaaviin kisoihin. Kyllähän Äänekoskelta on kovia voimailijoita lähtenyt, niin mikseipä myös tällaisiin kisoihin voisi löytyä edustaja!

KISOJA OLI mielenkiintoista seurata, sillä omassa lajissani, fitness-urheilussa, fyysinen työ ja treenaaminen tehdään ennen kisapäivää ja lavalle mennään esittelemään lopputulos eli oma vartalo. Siellä ei ole merkitystä sillä, kuka jaksaa nostaa eniten rautaa ja kuka on vahvin.

Voimamieskisoissa kilpailijoilta vaadittiin kisapäivänä nimenomaan raakaa voimaa ja kestävyyttä, ei mahdollisimman urheilullista vartalo.

En ole aiemmin osallistunut voimailukisoihin, mutta ystäväni kannusti minua ilmoittautumaan mukaan lauantain maastavetokilpailuun. Minulta kuulemma löytyy hyvin voimaa nuoreksi naiseksi ja tulokset on olleet hyvät, vaikken sinänsä olekaan voimaa juuri harjoitellut.

Itsestään mittaa ottaminen tällaisessa kilpailussa olisi mielenkiintosita, toivottavasti vastaavat kilpailut järjestetään vielä uudemman kerran näin kotiseudulla.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy