ÄKS

Yleisurheilukausi pakettiin: ÄU palkitsi vuoden 2014 urheilijat. Aino Pulkkinen on ykkönen

26.09.2014 19:20 (muokattu 26.09.2014 19:50)
Viikkokisapalkintoaan pokkaamassa Silja Nyholm.
Äänekosken Urheilijoiden parhaaksi urheilijaksi palkittiin Aino Pulkkinen. Hän nappasi myös t17 parhaan tittelin sekä Vuoden Tyttöurheilija kiertopokaalin. Mitali- ja pokalisade oli kova, kun menestyksekäs urheiluseura laittoi yleisurheilukauden pakettiin.

 

ÄU on kirjannut tilastoja vuodesta 1932 lähtien. SM-mitaleja on seuralla plakkarissaan valtava määrä: naisilla 164 ja miehillä 156 mitalia. Arvo Siltanen piti tilastokatsauksen kauden saldosta. Hän kertoi kuulleensa, että joku on lausunut, ettei kausi olisi ÄU:n kannalta mennyt hyvin.

– Olen eri mieltä että huonosti olisi mennyt, ja tilastokin sen kertoo. Saimme kahdeksan SM-mitalia. Henna Ritasen kauden saldo oli kaksi kultaa ja kaksi hopeaa, Kia Siposen yksi hopea ja pronssi, Valtteri Mattilan kaksi hopeaa ja Eeva Savolaisen hopeinen mitali.

Seuraluokittelun listalla tultiin alaspäin. Valioluokassa ykkösluokkaan, sijalle 99. Pudotusta sijalta 62.

– Loukkaantumiset toivat huonoa tuuria ja seuran kärkiurheilijat olivat poissa pelissä. Uskon, että jos loukkaantumisilta vältytään, niin olemme ensi vuonna noin sijalla 50, valoi Tuukka Vuorinen uskoa urheiluväkeen kaupungintalon täpötäydessä kahvilassa.

Markku Louekari jakoi veteraanien stipendejä ahkerille urheilijoille. Stipendien yhteissumma oli 2500 euroa. Optiona loppuvuoden leireille vielä 500 euroa. Pokaalit jakoivat Kimmo Kinnunen ja Tuukka Vuorinen.

Aino Pulkkinen on ÄU:n vuoden yleisurheilija.

Aino Pulkkinen on ÄU:n vuoden yleisurheilija.

 

Tilastomaakari Arvo Siltanen kertoi kauden menneen hyvin - tilastojen valossa ainakin.

Tilastomaakari Arvo Siltanen kertoi kauden menneen hyvin – tilastojen valossa ainakin.

Kaikki palkitut.

Kaikki palkitut.

Äänekosken Urheilijoiden yleisurheilujaoston vuoden parhaat 2014 palkitut:

T9 Anja Savolainen P9 –

T10 Nita Linna P10 –

T11 Piia Kalliomäki P11 Jussi Vuorinen

T12 Pinja Tenhunen P12 Pasi Leikkainen

T13 Kiia Siponen P13 Arttu Mattila

T14 Eeva Savolainen P14 –

T15 – P15 Niko Pyykkinen

N17 Aino Pulkkinen M17 Aatu Savolainen

N19 Kirsi Mehto

N Piia Pyykkinen M, M19 Valtteri Mattila, yhdistetty palkinto

Tsempparityttö (alle 17v) Henna Ritanen

Tsempparipoika (alle 17v) Jere Kautto

Tyttöurheilija (kiertopokaali) Aino Pulkkinen

Poikaurheilija (kiertopokaali) Arttu Mattila

Muistamiset hyvästä seuratyöstä: Marja Kankainen ja Timo Huhtala

Vuoden toimitsija: Jari Tourunen

Vuoden veteraani: Tuukka Vuorinen

Erikoispalkinto SE:stä: Arttu Mattila

Seuran paras yleisurheilija: Aino Pulkkinen

Viikkokisapalkinnot

T 7 Juulia Nyholm (56p)

P 7 Kasper Kuorinki (57p)

T 9 Kiira Kuorikoski (51p)

P 9 Nemo Saarinen (59p)

T 11 Nita Linna (46p)

P 11 Eikka Pollari (39p)

T 11+ Pinja Tenhunen (39p)

P 11+ Pasi Leikkainen (56p)

Ahkerin viikkokisakävijä 2014: Aada Arpiainen (T 7)

Viikkokisatoimitsija: Petteri Kuorikoski

Paras viikkokisaurheilija: Piia Kalliomäki (T11, 63p)

 

Veteraanistipendit ja lahjakorttien saajat. Palkinnot jakoi Markku Louekari

Stipendit:

Samuli Pitkänen

Jami Kinnunen

Valtteri Mattila

Henna Ritanen

Aino Pulkkinen

Aatu Savolainen

Kirsi Mehto

Elisa Juntunen

Erik Siponen

Niko Pyykkinen

Lahjakortit:

Eeva Savolainen

Aino Savolainen

Anja Savolainen

Arttu Mattila

Jere Kautto

Heikki Vuorinen

Johanna Tuomainen

Pinja Tenhunen

Kiia Siponen

Jussi Vuorinen

Vertti Niskanen

Pasi Leikkainen

Nita Linna

Piia Kalliomäki

Joonas Tuomainen

Eikka Pollari

Vastaa

  1. Pike sanoo:

    Upeita urheilijoita meillä. Onnea ja menestystä teille kaikille!

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy