ÄKS

Ylipainehallista tehtiin valitus hallinto-oikeuteen – viivästys pahimmillaan vuosia

03.05.2018 10:55 (muokattu 03.05.2018 12:14)
Liikuntapuistoon kaavaillusta ylipainehallista on tehty valitus Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen.

 

Valituksen ovat allekirjoittaneen rivitalotaloyhtiöt Mustikkasuonkatu 4 ja Mustikkasuonkatu 6, jotka sijaitsevat suunnitellun hallin pohjoispuolella. Halli tulisi valmistuessaan sijaitsemaan noin sata metriä lähimmän tontin rajasta, se olisi noin 100 metriä pitkä ja 17 metriä korkea ja se sijoittuisi nykyisen harjoituskentän eteläpäätyyn.

Valituksessa tuodaan esille muun muassa seuraavaa:
– rakennettavaksi aiotun hallin koko on selvinnyt valittajille vasta kaupunginhallituksen kokouksen jälkeen
– hallia esittävät kuvat on näytetty vasta naapurikuulemisen jälkeisessä keskustelutilaisuudessa
– kyseenalaistetaan täyttääkö esitetty kuvamateriaali laadintaohjeet
– isokokoinen kuplahalli muuttaisi nykyisen myönteisen ympäristön ankeaksi sekä todennäköisesti vaikuttaisi alentavasti asuntojen arvoihin
– käyttäjille ei ole suunniteltu erillistä parkkipaikkaa, nykyisetkin harjoituskentän käyttäjät pysäköivät usein kevyenliikenteenväylän viereen
– hallin rakentamisen tarkoituksenmukaisuutta pohditaan monelta kannalta (kalliit käyttökustannukset, maaperätekijät, hallin todelliset käyttömahdollisuudet koulujen liikunnanopetuksessa, harjoituskentän
riittävyys ym.)
– halli tulisi sijoittaa kauemmaksi asuinalueista esim. Liikuntapuistosuunnitelmassa 2020 esitetyn palloiluhallin paikalle tennishallin pohjoispuolelle

Kaupungin lausunnossa todetaan, ettei valitus kohdistu lakipykäliin, jotka olisivat voineet toimia esteenä poikkeamisluvan myöntämiselle. Kaupungin lausunnossa otetaan kantaa valitusperusteisiin ja tyrmätään ne.

– Kaupunginhallituksen tekemää lainmukaisesti tehtyä päätöstä ei voida kumota sillä perusteella, että valittajien käsityksen mukaan suunnitellulle ylipainehallille voisi mahdollisesti olla joku toinen
tarkoituksenmukaisempi sijaintipaikka, kaupungin lausunnossa sanotaan.

Valitus luonnollisesti viivästyttää ylipainehallin rakentamista. Mikäli valitusta ei olisi tullut, olisi halli rakennettu jo tänä vuonna.
– Tämä voi viivästyttää hanketta vuosia. Mikäli kaikki menee hyvin, on ehkä mahdollista saada halli vielä tänä vuonna, sillä hallin rakentaminen ei ole iso projekti. Kyseessähän on periaatteessa vaan sääsuoja. Jokatapauksessa pyydämme hallinto-oikeutta kiirehtimään päätöstä, kaupunginjohtaja Matti Tuononen sanoo.

Vastaa

  1. Hannu Liimatainen sanoo:

    Kiusantekoa, josta kärsivät eniten lapset. Asuinalueiden läheisyyteen rakennettavat liikuntatilat ja ulkoliikuntapaikat ym. palvelut yleensä tuppaavat nostamaan asuntojen arvoa, en ole missään kuullut päinvastaisesta. Tuo ”pysäköintiongelma” ratkeaa liikennemerkillä ja pienellä valvonnalla. Pysäköintivirhemaksu on hyvä muistuttaja. Suurin osa käyttäjistä (lapset) tulee kuitenkin jatkossakin pyörällä tai kävellen, kauempaa tulevia vanhemmat kuskaavat autoilla. Pysäköintitilaa on ihan riittävästi, ilta-aikaan myös Kauppiksen piha on tyhjä.

    Kuva järvimaisemasta sinne rivitalojen puoleiseen päähän tai jotain metsäkuviointia ja valkoinen yläosa. Siihen loppuu ankea maisema.

  2. Pois kaupungin ylivalta! sanoo:

    Jos hallille löytyy parempi sijoitus paikka niin miksi sitä ei rakenneta sinne. On typerää kiusata asukkaita tällaisella asialla. Arvostelijat asuvat itse muualla joten heille ei asia kuulu.

    1. Hannu Penttinen sanoo:

      Olemme käyttäjäpuolella olleet tiiviisti valmisteluvaiheessa mukana. Muuta paikkaa alle miljoonan hallille ei valitettavasti ole löytynyt. Toki mieluusti ottaisimme vastaan ison ja komean hallin rauhalliselta paikalta. Moninkertaisiin kustannuksiin ei taida vielä tulla poliittista eikä yleistä hyväksyntää. Sepä olisikin vuosikymmenten palkinto ja loistouutinen yli 500 sadalle harrastajalle ja sadoille vapaaehtoistoimijoille sekä vanhemmille, mikäli näin saataisiin toimia. Olemme realisteja, ja halusimme tulla vähintään puolitiehen vastaan tässä hankkeessa.

  3. niko sanoo:

    Eiköhän tuo paikka ole aika luonnollinen Liikuntapuistossa. Jos parempi paikka rakentaa järkevin kustannuksin olisi, niin kai se olisi sinne rakennettu. Liikuntapuistossa on jo muut kentät, pukukopit ja parkkipaikat valmiina. Rivitalot jäävät hallista parinsadan metrin päähän ja vieläpä metsikön taakse. Aika paljon taajama-alueella! Eihän tuossa ole ainoatakaan perustetta valituksen läpimenolle. Kiusantekoa.

  4. Jorma Kautto sanoo:

    Tyypillinen tapa hoitaa asioita tässä kaupungissa. Pieni porukka joka pitää itseään ”päättäjinä” ei välitä mitään asukkaiden (lue veronmaksajien) oikeuksista eikä heidän omaisuuden arvosta. Tämä sama tapa on jatkunut kaupungissa jo kymmeniä vuosia esim. kaavoituksessa ei ole otettu huomioon ihmisiä koskaan vaan väännetään mitä ihmeellisimmillä perusteilla mitä idioottimaisimpia juttuja läpi. Valtuutetut eivät ilmeisesti ole tietoisia siitä että heidän päätöksensä saatuaan lainvoiman ovat lainvoimaisia…. .Eli kun jossain on päätetty joku sillä on lakiin perustuva valta. Esimerkiksi Äänekoskentie on Hämeenlinnan Hallinto-Oikeuden mukaan tulkittu niin ettei siinä kulje KEMIKAALI-kuljetuksia.????!! Kulkeeko??!!?!?

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy