ÄKS

Ympäristökasvatukseen voi saada vauhtia ELY-keskuksesta

25.10.2018 09:46
Valtakunnallisesti tai alueellisesti merkittäville ympäristökasvatuksen ja -valistuksen hankkeille voi hakea avustusta Keski-Suomen ELY-keskuksesta.

 

 

Avustushaku on avattu 24. lokakuuta ja se jatkuu 30. marraskuuta asti.

Rahoitettaviksi etsitään nyt erityisesti hankkeita, jotka edistävät
a) ilmastokasvatusta ja aktiivista ilmastokansalaisuutta,
b) luonnon monimuotoisuuden merkityksen ymmärtämistä ja monimuotoisuutta tukevia tekoja arjessa tai
c) erilaisten oppimisympäristöjen hyödyntämistä ja uusien yhteistyömuotojen kehittämistä kulttuuriympäristökasvatuksessa.

– Miten nostatetaan ja ylläpidetään aktiivista ja rakentavaa mielialaa ilmastokriisin keskellä? Entä kuinka voidaan vastata toiseen suurhaasteeseemme, luonnon monimuotoisuuden vähenemiseen? Näihin isoihin kysymyksiin löytyy osaratkaisuja maamme osaavilta ympäristökasvattajilta, uskoo ympäristökasvatusasiantuntija Tanja Tuulinen.

Ympäristökasvatus- ja -valistushankkeessa voidaan toimia niin lasten, nuorten kuin aikuistenkin parissa. Olennaista on löytää sopivat menetelmät kunkin kohderyhmän tavoittamiseen, ja toisaalta pohtia, mikä on olennainen kohderyhmä minkäkin haasteen ratkaisemisessa.

– Olemme valmiita rahoittamaan myös aikuisiin kohdistuvia hankkeita, vaikka viime vuoden avustukset menivätkin lasten ja nuorten hankkeisiin. Aikuiset ovat päättävissä asemissa, ja heidänkin herättelynsä ja voimaannuttamisensa on tärkeää, sanoo Tuulinen.

Keski-Suomen ELY-keskus käsittelee avustushakemukset koko maan alueelta. Avustukset ovat ympäristöministeriön hallinnonalan harkinnanvaraisia valtionavustuksia, ja niitä myönnetään edellyttäen, että eduskunta osoittaa vuoden 2019 valtion talousarviossa tähän määrärahaa. Avustusta haetaan ensisijaisesti sähköisen asiointipalvelun kautta. Tarkemmat ohjeet ja hakulomakkeet ELY-keskuksen verkossa. 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy