ÄKS

Ympäristöpäällikön virka äänestytti valtuustoa

18.02.2019 20:01 (muokattu 18.02.2019 20:29)
Ympäristöpäällikön vaalissa ääniä laskivat pöytäkirjan tarkastajaksi valitut Kari Parkatti (vas) ja Pekka Ouli sekä hallintojohtaja Aleksi Heikkilä, valtuuston puheenjohtaja Juho Kautto sekä kaupunginjohtaja Matti Tuononen.
Ympäristöpäällikön virka ei ollutkaan hallituksen loppuun pureksima, sillä valtuustossa tuotiin uusi esitys ympäristöpäälliköksi. Valtuusto äänesti valinnasta. 

 

Kaupunginhallitus ehdotti valtuustolle  ympäristöpäällikön virkaan sovetuvin on koulutuksen, työkokemuksen ja soveltuvuuden perusteella maatalous- ja metsätieteiden maisteri Juhana Jalkanen.  

Pentti Salminen (sd) esitti, että ympäristöpäällikön virkaan valittaisiin kaupungin ympäristötarkastajana toimiva Mari Korhonen. Perusteena esitykselleen Korhosen pätevyyden lisäksi Salminen nimesi sen, että Korhonen on paikkakuntalainen. Salmisen esitystä kannatti Kari Kumpulainen (sd). Valtuusto vetäytyi neuvottelemaan asiasta hetkeksi.

Kyseistä virkaa haki 19 henkilöä. Koska on kyseessä virkavaali valtuutetut saivat antaa äänensä mieleiselleen hakijalle.

Ääniä annettiin 43. Juhana Jalkanen sai äänistä 26, Mari Korhonen 16 ja yksi ääni meni Sari Hämäläiselle.

Tavoitteena pidetään, että Jalkanen voisi aloittaa virassa keväällä tai alkukesästä 2019. Siihen saakka ympäristöpäällikön viransijaisena jatkaa ympäristötarkastaja Jonna Heinänen.

Ympäristöpäällikön virka tuli avoimeksi syksyllä 2018 edellisen viranhaltijan työeläkkeelle siirtymisen takia.

Ympäristöpäällikkö toimii ympäristölautakunnan esittelijänä ja hänen esimiehensä on tekninen johtaja Tommi Rautjärvi.

Vastaa

  1. seppo sanoo:

    Vai että on paikkakuntalainen, jo on peruste kerrakseen. Eiköhän se pätevyys ratkaise ja onneksi ratkaisikin vaikka hyvä veli taas yritti kotiinpäin vetää.

    1. Ilmarinen sanoo:

      Tulevaisuudessa varmasti nariset, että miksi taas valittiin viranhaltija, joka ei asu Äänekoskella. Miksi ei valittu pätevää äänekoskelaisnaista.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy