ÄKS

Äänekosken Katulähetykselle ja Suolahden Työttömät ry:lle sittenkin kaupungin tukea

19.10.2020 19:37

Kaupunginhallitus päätti perusturvalautakunnan esityksen mukaisesti antaa Äänekosken Katulähetykselle 35 000 euroa ja Suolahden Työttämät ry:lle 30 000 työllistämistoimintaan ja toiminnan kulujen kattamiseen. 

 

Päätöksentekoprosessi on ollut hyvin pitkä. Asia tuli ensimmäisen kerran kaupunginhallitukselle huhtikuussa, josta se lähetettiin perusturvalautakunnan käsittelyyn. Avustushakemuksille ei olla kaupunginhallituksessa lämmetty, ja asiaa on pompoteltu edestakaisin. 

Tänään kokoontunut kaupunginhallitus päätti kaupunginjohtajan kokouksessa tehdyn uuden esityksen mukaan antaa yhdistykselle kyseiset yleisavustukset. 

Avustukset maksetaan kaupungin vuoden 2020 talousarviossa olevista kaupunginhallituksen tehtäväalueen kehittämismäärärahoista  Lisäksi kaupunginhallitus määräsi kaupungin elinvoimayksikön valmistelemaan vuodelle 2021 työllisyysavustusten säännöt ja myöntämisperusteet ja toteaa, että vuoden 2021 talousarvion valmistelun yhteydessä elinvoimayksikön määrärahoihin varataan erillinen määräraha työllisyysavustuksia varten. 

 

Vastaa käyttäjälle Markku LahtinenPeruuta vastaus

  1. Markku Lahtinen sanoo:

    Liberaali vihervasemmisto jarruttaa jokaista päätöstä (varmuuden vuoksi,) jopa köyhille suunnattuja avustuksia. Kaupungin varoja tuhlataan turhiin, hyödyttömiin hankkeisiin. Myöskään kaupunginjohtaja ei ole tehtäviensä tasalla.

    1. Pentti Salminen sanoo:

      Markku Lahtinen, mitä tarkoitat liberaalilla vihervasemmistolla?Kuuluvatko demarit siihen?

      1. Markku Lahtinen sanoo:

        Demarit on vasemmistopuolue

        1. Pentti Salminen sanoo:

          No sitten kerropa, mitä köyhille menevää avustusta demarit ovat vastustaneet Äänekoskella ja sitten myös valtakunnan tasolla.
          Muistat varmaan eduskunnan köyhille suunnatun 75€/kk avustuksen vastustajat.

    2. Rolf Nyholm sanoo:

      Mikä on mielestäsi Markku Lahtinen tämä mainitsemasi Vihes-Vasemmisto. Kyseisessä asiassa haettiin yhteistä hyvää! Kyseistä rahasummaa ei oltu varattu perusturvan, eikä hallituksen talousarvioon, joten tämä herätti keskustelua. Hyvä kun selvis!

  2. Petteri Nieminen sanoo:

    Juuri näin Markku nimenomaan on tuhlattu turhiin hankkeisiin.Pankkari areena esimerkkinä ja tuleva lumetus järjestelmä liikuntapuistoon. Sosialistit ei säästä jos rahat loppuu nostetaan veroja.PPP

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy