ÄKS

Äänekoski kutsuu kuntalaiset ideoimaan ilmastotekoja

02.03.2020 10:15
Kierrättäminen on oiva ilmastoteko.
Ympäristöministeriön rahoittamassa hankkeessa kerätään kuukauden ajan kuntalaisten ilmastoideoita.

 

Äänekoski on mukana Ympäristöministeriön rahoittamassa ja Ekokumppanit Oy:n toteuttamassa hankkeessa, jonka tarkoituksena on kerätä kuntalaisten ilmastotoimia vauhdittavia toimintamalleja.

Hankkeen toteuttajan kehittämien mallien lisäksi hankkeessa halutaan kuulla myös mukana olevien kuntien asukkaita.

– Kuntalaiset ovat hankkeen onnistumisen suhteen avainasemassa, sillä he tietävät ja tuntevat omat resurssinsa ja oman kuntansa tilanteen parhaiten, toteaa Ekokumppanit Oy:n toimitusjohtaja Suvi Holm.

Kuntalaisten ehdotusten keräämiseksi Ekokumppanit Oy on käynnistänyt Ideoi ilmastoteko! -kampanjan, joka on käynnissä 24.3.2020 asti.

– Idean ei tarvitse syntyä oman pään sisällä, vaan hyviä ehdotuksia ovat myös teot tai kampanjat, joita on toteutettu jo muualla ja joka kuntalaisten mielestä sopisi toteutettavaksi myös omassa kunnassa, Holm kertoo. Kampanjan tavoitteena on saada kasaan vähintään viisikymmentä ideaa jokaisesta mukana olevasta kunnasta.

Äänekoskella ilmastotekoihin on jo ryhdytty konkreettisin toimenpitein, nyt mukaan halutaan myös kuntalaiset.

– Kaikessa uudessa rakentamisessa panostetaan ympäristöystävällisyyteen ja energiatehokkuuteen, tästä hyvänä esimerkkinä on rakenteilla oleva jäähalli. Äänekoski on myös mukana Sustainable Travel Finland -ohjelmassa, jonka tarkoituksena on kehittää alueelle kestävää matkailua, toteaa Vihreä Uusiutuva Äänekoski -hankkeen projektipäällikkö Sirpa Kortelainen.

Kampanjan ajan kuntalaisilla on mahdollisuus esittää omia ideoitaan kampanjasivustolla osoitteessa https://ekokumppanit.fi/ideoi-ilmastoteko/.

Vastaa

  1. Rasvakaapeli sanoo:

    Minä laitan roskat roskiin, ja kierrätän. Ja koirien omistajat jättää koirien jätökset pilamaan ympäristöämme joka aiheuttaa ilmastonlämpenemistä. Tähän olisi varmaan hyvä puuttua, kuiteskin koiria on Äänekoskella ehkä eniten… Näistä koirista kyllä saisi koiraverolla kaupunki vähän lisää tuloja 😉

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy